tiistai 11. kesäkuuta 2013

Sattuipa kerran metsässä (Sadutuksesta)


Käärme asui kannon kolossa,
ison kiven juurella.
Orava istui korkealla,
ison kuusen oksalla.
Käärmeen päähän osui jotain,
luuli sitä hiireksi,
ja aukaisi suunsa isoksi.

Se olikin käpy.


Käärme katsoi kurrea,
ja kurre katsoi käärmettä.
Neljä silmää tuijotti toisiaan,
aivan herkeämättä.

Tulepa alas niin puraisen,
sihisi käärme suu ammollaan.
Hyppääpä ylös niin pakenen,
kavahti orava kaukaa puustaan.

Vihoissansa käärme puraisi niin että räsähti,
ja käpy lensi paloiksi.
Samassa heinikko suhisi,
ja metsä hetkeksi hiljeni.

Orava löi käpälän otsaansa,
missäs olinkaan menossa?!


Kun kirjoitin Lastenleikkiä! tekstiäni, törmäsin jälleen kerran sadutukseen, joka on nykyaikana päiväkodeissa lähes arkipäiväistä puuhaa. Sadutus ei ole ymmärtääkseni sen kummempaa kuin, että otetaan paperi ja kynä ja pyydetään lasta kertomaan satu, joka kirjoitetaan tarkasti ylös. Sitten se luetaan ja lapsi voi lisätä satuun vielä tarkennuksia. Näinhän voidaan yhdessä tehdä vaikka ihan oma satukirja, kuvituksineen (piirrokset, tarrat, valokuvat, lehtileikkeet...) kaikkineen. Voihan kirjan sitoakin itse, kuten minä kerran lahjanarulla- ihan hyvä tuli!

Niinpä tuossa metsälenkillä kokeilinkin sadutusta ihan itse itselleni ja tulos on yllä. Ehkä seuraavaksi kokeilen kolmivuotiaani saduttamista askartelun kera. 
Satuiletteko te kotona? Keksittekö yhdessä iltasatuja tai muuta höpöhöpöä? Sadutuskin lienee yksi tapa leikkiä yhdessä.


"Pelkkä ajatus, että opossumilla olisi karvainen häntä, tuntuu mahdottomalta.
Mutta kauan sitten sillä oli sellainen, kaunis ja tuuhea kuin oravalla."

- Kirjassa Kaiken maailman eläinsadut: Kuinka opossumi menetti häntäkarvansa

6 kommenttia:

  1. Minä keksin! Voi että, ei minulla ollut hajuakaan että sitä tehdään päiväkodeissa. Mitenhän olen ajatellut vain olevani vähän hölmä kun tyttöjen kuulleen sepitän satuja.. :D Keksin myös usein lauluja. Tein sitä jo pienempänä tyttönä kun kävelin koulumatkat kotiin. Nyt sitten keksin omia sanotuksia ja säveliä vaikka yleensä esikoinen käskeekin (uhmissaan) että "ei äiti laula!" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana :)! Minä olen saanut välillä sepittää hyvin monta iltasatua Amamasta, huhhuh! Mieluisia tuntuivat olevan ne missä Amama vaan teki samoja juttuja kuin esikoisenikin, kuinkas ollakaan :).
      Huvittavaa kun näillä pikkuleikkijöillä alkaa jo tulla sitä ei äiti älä tee sitä tai tätä :D!

      Poista
  2. Meillä tulee lähinnä lueskeltua satuja. Miten tuo onkin unohtunut, vaikka meillä lapsena isä aina kertoi omia satujaan. On meillä tosin miehellä omat roolihahmonsa kaikkiin toimiin illalla, kun tyttöä pukee/pesee jne. Jonkinlaista satuilua kai sekin on :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi tiliaa :)!
      Satuilu ja leikkiminen on hyvin lähellä toisiaan minustakin.
      Viimeksi kun esikko ei olisi millään jakaanut kävellä matkaa x, keksin (kerrankin!) että leikitäänpä, että olemme menossa autokorjaamoon hakemaan autoa (pyörä) ja... Esikoinen ihan juoksahteli matkan iloisena ja innoissaan- muutoin olisi vängynnyt ja kiukutellut varmasti koko matkan. Oi miksi me aikuiset unohdamme leikin mahdin, juuri noin arjessa, kuten kuvasit, muten mahtava juttu!

      Poista
    2. Jeee! Leikki kunniaan... ja sadutus kanssa tietty! ....paras sadutuskokemus on jostain vuosien takaa, kun päätin vetää ilman yhtäkään silmien pyöritystä 5-vuotiaiden aivan hirvittävät tappo-vessa-kidutus jutut paperille ja sitten asiallisesti luin koko roskan. Voi sitä leukojen loksuntaa. Hih. Sitä vaan täälltä huutelisin siis, että olennaista on se puuttumattomuus.

      Poista
    3. Hyvä pointti, samaa tuolla leikkikeskustelussa nostin esille, että hyvä antaa lapsen leikkiä paukutellenkin.
      Tarinat on tietysti välillä iänkin mukaan aika hurjia mutta sitten taas voi tulla seesteisempää kun on saaneet leuat loksua oikein kunnolla? Vähän samaa olen kuullut tilanteissa, kun lapset tykkää huijata ja höpötellä koko ajan :).

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!