keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo (William Joyce)

Kun kirjoitan tämän lasten kuvakirjan esittelyä, minun pitää itsekin ensitöikseni lukea kirja uudestaan.


Olin jo aiemmin kirjoittamassa, että tämä kirja Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut William Joyce ja kirjan on suomentanut Kaisa Kattelus (olen saanut kirjan Tammelta, 2013), on mystinen kirja. Kun luimme kirjan esikoiseni kanssa ensimmäisen kerran, minulla oli lukiessa jotenkin rauhallinen mutta kuitenkin haikea olo. Ja tarinan edetessä huomasin jopa liikuttuvani. Jälkikäteen mietin, oliko tarina kuitenkin hieman liian mietitty, amerikkalainen, liian symbolinen ja liian aikuismainen. Siksi poikkeuksellisesti, luin tarinan juuri äsken vielä kerran läpi, yksin. Sillä esikoinen tunsi saman intensiivisyyden kirjasta ja totesi hengästyen ja hieman kauhuissaan, että: "En halua lukea tätä enää!".



Tarina kertoo pojasta nimeltä Morris Lessmore, jolle tapahtuu jotain (mitä ei kirjassakaan tarkemmin määritellä), mikä laittaa pojan maailman mullin mallin. Poika lähtee kulkemaan elämänsäpolkua allapäin ja katseensa kohottaessaan, hän näkee tytön, joka leijailee kirjojen perässä. Tyttö antaa pojalle kirjan (jossa on Tyyris Tyllerön kuva), koska pojan oma kirja ei lennä- hän tarvitsee juuri tätä kirjaa jatkaakseen. Poika menee taloon, joka on täynnä kirjoja, joihin hän tutustuu niitä hoivaamalla ja niihin uppoutumalla, mutta samalla hän kirjoittaa omasta elämästään: "Hän kirjoitti iloistaan ja suruistaan, kaikesta, mitä tiesi, ja kaikesta, mitä toivoi.". Ja näin Morris Lessmore elää elämäänsä vanhuuteen saakka, kunnes tulee aika, jolloin Morriksen on hyvästeltävä kirjat ja jatkettava matkaansa. Kirjoille tulee ikävä, mutta he ymmärtävät tilanteen. Jäljelle jää vain Morris Lessmoren kirjoittama kirja, jossa: "Hän kirjoitti iloistaan ja suruistaan, kaikesta, mitä tiesi, mitä toivoi.". Ja eräänä päivänä taloon astuu tyttö, joka alkaa lukea kirjaa samalla lailla kuin Morris Lessmore kirjan alussa: "Ja niin tarinamme päättyy samalla tavalla kuin alkoikin...".


Ajattelisin monitasoisen ja symbolistisen tarinan kuvaavan ihmiselämämme kriisejä, niistä selviytymistä, elämän pienten ilojen löytämistä sekä myös luopumista ja kuolemaa. Kirja on mielestäni aikuismaisen laskelmoitu ja kuvitus tukee tätä haikeuden ja jopa melankolisuuden tunnetta, mitä tarina henkii. Jostakin syystä mieleeni tulevat Anthony Brownen kirjat ja jopa jollakin tasolla Jon Klassenin Haluan hattuni takaisin , jotka mielestäni ovat myös jännän tunnelmallisia, symbolisia (varsinkin Browne) ja monitasoisia. Ja vaikka esikoiseni taisi säikähtää kirjan melankolista tunnelmaa, emmeköhän me vielä palaa tähän kirjaan yhdessäkin. Toisen lukukerran jälkeen annan kuitenkin 4/5 pistettä, vaikka ensimmäisen lukukerran jälkeen olin skeptisempi ja pisteet olisivat jääneet yhtä vähemmälle. Hienoa, että lastenkirjoissakin on erilaisuutta. Sitä en osaa sanoa, ajaako tällainen aikuisenkin ajatusta vaativa kirja lapsen kirjakokemusta hienommaksi, vai ei. Mutta sillä ei ole niin merkitystäkään, joskus lienee hyvä saada myös hämmentäviä ja voimakkaita kokemuksia taiteen kautta, vaikka ne olisivatkin jopa hieman ahdistavia, varsinkin jos oma jaksaminen on sille avoin?

Myös Kirjojen keskellä blogin Maija on kirjoittanut tästä kirjasta ja myös katsonut kirjasta tehdyn animaatiolyhytelokuvan, joka pitänee ehkä itsekin joskus vilkaista!


" "Jokaisen tarina on tärkeä", Morris sanoi.
Kirjat olivat samaa mieltä."

-William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo

6 kommenttia:

  1. Meille osui tämä käteen kirjastosta ja hämmennystä tämä kirja aiheutti meilläkin. Koska kirja vaikutti "epäilyttävältä" luin sen ensin itse. Neljävuotiaalle sen luin sen sitten varoitellen että et varmaan tykkää tästä ja että tämä on oikeastaan aikuisten kirja. En tiedä johtuiko minun ennakkopuheistani vai mistä, mutta meillä tämä oli pitkään vakkari iltalukemisto ja mikään muu ei kelvannut. Selvästi kirja sai pojan pohdiskelemaan ja oli hänestä hyvin kiehtova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDDD!!! Mahtavaa! Tämä on juuri hyvä esimerkki ettei koskaan voi tietää miten yksilö kirjan (tai muun teoksen) kokee :D. Että tässäkin itse saatan kompastua aina ajattelemaan liian aikuismaisesti, vaikka kuinka yritän nähdä lapsennäkökulmasta. Hyvä, kiitos todella paljon kommentista!

      Poista
  2. Ihanaa, että luitte tämän, vaikka lapsesi ei tykännytkään. Minä tosiaan ihastuin ikihyviksi niin tarinaan kuin kuviinkin, vaikka onhan tämä haikea ja melankolinen. Ja äärettömän surullinen. Mutta myös lohdullinen. Lapsetkin tykkäsivät, mutta heihin tuo animaatio vetosi enemmän.

    Tämä olisi ihana omistaa, sillä mielestäni tämä on täydellinen lohtukirja kirjarakkalle ihmiselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, lohdutustakin tuo kirja tuo. Ja koko elämä on kuvattu kirjoin, joten todellakin lukijan kuvakirja tämä teos! Elämä on kyllä yhtä Tyyris Tylleröä, eikä tiedä minne päin aidalta aina meinaa kupsahtaa, mutta onneksi usein se tasapainottelu onnistuu...

      Poista
  3. Minuakin tämä kiinnostaa. Olen ajatellut, että lapsen kanssa voisi kaikenlaista kokeilla. Hän sitten kyllä kertoo, pitääkö jostakin vaiko ei ... vaikka haikealtahan tämä tietysti minullekin kuulostaa, ja voihan siinä niinkin käydä, että lapsi vaistoaa äitinsä mielialan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja kiva itseäkin haastaa erilaiseen. Siinä on vaan se vaara että saattaakin tykätä jostain uudesta!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!