maanantai 10. kesäkuuta 2013

Mahtava lasten kuvakirja-arvonta!

Hyvät lukijani, blogissani piipahtelijat, naiset ja herrat, minulla on ilo ilmoittaa, että Sininen keskitie arpoo ensimmäistä kertaa blogissaan kolme laadukasta kuvakirjaa. Sain ihanalta Lasten Keskukselta kolme pyytämääni laadukasta ja mahtavaa lasten kuvakirjaa teille arvottavaksi! Olen ollut niin iloinen tästä lasten kuvakirjojen esittelystä blogissani, että minusta tuntuu todella kivalta kiittää näin myös teitä lukijoitani!


Ensimmäinen kirjapalkinto Steffensmeierin ja Wittmannin Suuret ajoneuvot  (Lasten Keskus, 2013) on hienosti kuvitettu ja kirjoitettu, mielenkiintoinen ja monipuolinen lasten tietokirja erilaisista työkoneista. Kun etsin tätä kirjaa arvontaani kuvattavaksi, se löytyi esikoiseni yöpöydältä. Kirjaa on siis todella meidän perheessä luettu useita kertoja ja esikoinen katselee sitä paljon myös itsekseen. Täältä löydät aiemman esittelyni tästä palkintokirjasta.


Toisena kirjapalkintona on vauvoille, taaperoille ja mikseipä leikki-ikäisillekin ihana, ehkäpä usealle tutun vaippapöksy vauvelin arkiseikkailuista kertova Leslie Patricellin kirja Halataan (Lasten Keskus 2012). Tätä kirjaa on kiva lukea vauva+ isompi sisarus kombinaatiollakin, sillä pahvisivut kestävät kovempiakin otteita ja tarinan pituus, huumori ja pussailu toimivat kaikille lapsille! Ja täältä löytyy aiempi esittelyni, klik klik.


Kolmanneksi arvon vielä vallan kauniilla kuvilla tehdyn Mittonin ja Aytonin Jokin sauruksen tapainen lasten kuvakirjan (Lasten Keskus, 2013), jonka satumainen tarina kertoo äitinsä hukanneesta sauruksen tapaisesta poikasesta. Sadun on suomeksi lorutellut Tuula Korolainen. Ja kirjan aiemman mairittelevan esittelyn voit lukea täältä.


Arvonnan säännöt:
Voit osallistua kaikkien kolmen kirjan arvontoihin jättämällä kommentin tähän postaukseeni (anonyymit, olkaa hyvät ja jättäkää nimimerkki!).
Yhden arvan saat kommentoimalla.
Toisen saat jos olet lukijani (tai liityt lukijakseni).
Eli maksimissaan voit osallistua kahdella arvalla.

Arvontaan voit osallistua perjantaihin 14.6.2013 klo 24.00 saakka. Eli arvonta-aika on pikainen! Näin saamme arvonnan voittajat julki jo tulevana viikonloppuna ja onnelliset kolme voittajaa (tai voihan tuuri sattua tällä systeemillä tuplastikin) saattavat nauttia laadukkaista lukuhetkistä jo juhannuslomallaan!

Paljon onnea kaikille arvontaan!


Ja ei ole varmaankaan yllätys, että nyt jos koskaan pitää lainata Kummelia:


"On arvontalaulun aika,
on arvonnan aika,
kelle nalli napsahtaa,
nalli napsahtaa?"

- Kummeli

33 kommenttia:

  1. Onnittelut ekasta arvonnasta :)! Oon mukana, tietty ja tiedät varmaan kuinka monella arvalla ;)!

    VastaaPoista
  2. Minä osallistun arvontaan. Näin on nyt asiat. Kuvittelen, että minulla pitäisi olla kaksi arpaa. Jupii!

    VastaaPoista
  3. Juu, kaksi arpaa minulle! Jos onni suo, niin ajoneuvokirja olisi meille paras!

    VastaaPoista
  4. Kahden arvan voittomahdollisuus!

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukaan :) Kummelin arvontalaulu jees :D

    VastaaPoista
  6. Meillä on just lainassa toi Suuret Ajoneuvot-kirja ja molemmat pojat rakastaa - me tahdotaan!

    Eli kahdella mukana, totta kai.

    VastaaPoista
  7. kahdella arvalla mukana, me haluttaisiin tuo halaus-kirja! Samaa sarjaa on jo pottakirja, ja se kylpykirjakin oli kerran kirjastosta lainassa. Kiinnostaa siis paljon miten pitäisi halata ;)

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla osallistuu Hippu

    VastaaPoista
  9. Hih, tulin juuri kertomaan, että voitit kesäisiä juttuja blogini arvonnasssa. :) Onneksi olkoon! Ja sitten täälläkin on arvonta. Osallistun - ja ilmeisesti kahdella, koska jokunen päivä sitten liityin lukijaksesi.

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana! Poika varmaan ilahtuisi eniten tuosta ensimmäisestä, äiti taas viimeisestä, mutta kaikki ihanan kuuloisia kirjoja palkintona :)

    VastaaPoista
  11. Vau mitä palkintoja! Ehdottomasti mukana, kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  12. Minäkin kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  13. Mukanamukana jeejihuuuu! Toi halataan-kirja on niin ihana! Sinun innoittamana sen kerran kirjastosta lainasin :) Se on niin mukava.
    Kahdella super-onnekkaalla arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  14. Mahtavaa, kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  15. Onpa mukava juttu, että palkinnot ovat teistä hyvät :), Halusin panostaa niihin :)!

    En vastaile näihin nyt yksityisemmin, että saan sitten nopsemmin arvat tehtyä. Voi olla, ettei kirjatoivetta pystytä täyttämään mutta katsotaan miten arpaonni käy :)!

    En oikein tiedä pitääkö arvontoja yleensä mainostaa pitkin poikin (koen sen, kuten oman blogini mainonnan jotenkin noloksi itselleni), mutta arpajaisia saa kyllä mainostaa eteenpäin. Ehkä minäkin jossakin viime metreillä.
    Tosin nyt voisin palkita jo teidät kaikki yllä, kun olette niin kivasti mukana :)! Tästähän tuli jo tosi hyvä mieli itsellekin :)! Katsokaa nyt tätä hymiöiden yliviljelyä!

    VastaaPoista
  16. Mukana ollaan kirjojen arvonnassa yhdellä arvalla!
    Sari.k-@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Yksi arpa, kiitos! :)

    - Stiku

    VastaaPoista
  18. yksi arpa kiitoksia :) Kivat on palkinnot!

    VastaaPoista
  19. Oooh vau! Ehdottomasti mukana kahdella arvalla. :) Luonnollisesti tämä täti kiikuttaa mahdollisen palkintonsa kummipojalleen. ;) (Ja varmaan pikkuvelikin sitä joskus sitten lukee.)

    VastaaPoista
  20. Mukana! Yhdellä arvalla. Tuo Halataan on niin kiva kirja, jospa onni suosisi!
    -hippa

    VastaaPoista
  21. Mukana yhdellä arvalla. Hienot palkinnot! -kirsi-

    VastaaPoista
  22. Mukana ollaan, yhdellä arvalla..Hienot on palkinnot!
    -T ja O

    VastaaPoista
  23. Mukana myös, yhdellä, kiitos!

    VastaaPoista
  24. Jokin sauruksen tapainen vaikuttaa symppikseltä :) Mukana kahdella...

    VastaaPoista
  25. Ihana arvonta joka varmasti kutkuttaa niin aikuisia kuin lapsia. Mukana yhdellä arvalla :)

    -Tinsku


    VastaaPoista
  26. Hei, tähänhän ehtii vielä :) Kahdella arvalla siis mukana!

    VastaaPoista
  27. Suski kerkesi vielä hienosti! Ja nyt on arvonta-aika päättynyt!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!