keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Puppe ja tarvitseeko vauvojen osata numeroita pohdintaa

Puppe täyttää tänä vuonna 30 vuotta mutta jaksaa hyppelehtiä iloisesti lasten luukkukirjoissa vieläkin. Minulle Puppe-kirjat (Eric Hill) ovat pienten lasten kuva- ja luukkukirjojen klassikoita ja siksipä niitä löytyy meiltä useampi kappale. Kirjoissa on selvät rajatut kuvat, hahmot ovat yksinkertaisia ja realistisia, sivuaukeama on rauhallinen ja värit ovat kauniita ja selkeitä. Teksti on yksinkertaista, juuri sopivaa puhumaan opettelevalle, ja aihepiirit ovat arkisia ja iloisen lempeitä. Ja ne luukut, niissä on jotakin sitä kansainvälistä pick-a-poo eli kukkuu/huusaisai tyyppistä jännittävää piiloleikkiä, joka taitaa kiinnostaa lähes kaikki lapsia, kun lapsi ymmärtää niin sanotun esinepysyvyyden.



Sain Otavalta Puppe tuntee numerot kovasivuisen "vauva"kirjan. Laitan vauvan heittomerkkeihin tässä siksi, että minua on esikoisen ajoista lähtien huvittanut se, että kirjastojen ja kirjakauppojen vauvaosastoilla on paljon kovasivuisia kirjoja, joissa opetetaan numeroita ja kirjaimia. En huvitu siitä, että joku vanhempia haluaa luetella lastensa kanssa numeroita ja kirjaimia, en, se on hyvä juttu, että löytää yhdessä mielekästä luettavaa! Mutta huvitun astuessani vauvanäkökulman puolelle, hmm, ei taida ne numerot ja kirjaimet olla puhumaan oppivalla vauvalle se ensimmäinen juttu omalla to-do listallaan!



Siksipä hieman hymähdin, kun sain uusista Puppe kirjoista juuri tämän Puppe tuntee numerot kirjan. Oikeastaan sisältö, eli laskemisen harjoittelu kuvista ja numerohahmon tunnistaminen (lukumäärän ja numeron vastaavuus) ovat taitoja, joita lapsi opettelee vasta leikki-ikäisenä. Tällä hetkellä 3-vuotiaani on kiinnostunut kyllä numeroista (tästäkin tulossa kirjapostaus myöhemmin!) mutta numeron tunnistaminen on vielä yksittäisten numerojen tasolla. Kuitenkin Puppe ja numerot kirjassa ei ole lainkaan tarinaa, joten sinänsä kirja ei ole kiinnostanut esikoistani (ja ehkei näin myöskään pikkuesikoululaisia?), koska sisältö jää jo tylsäksi. Mutta mikä kirjassa oli mukavaa, kuvien selkeyden ja värien lisäksi, oli se, että laskettavana oli aika tavallisia ensisanoihin lukeutuvia arki-asioita: pallo, kissa, kynä, sukka ja tähti. Siispä meillä tätä kirjaa luetaan alle vuosikkaan kanssa kuten kuvasanakirjaa, eli lähinnä asioita vauvan tai aikuisen osoittaman mukaan nimeten.



Kirjassa ei sinänsä ole mitään vikaa, se on laadukas ulkoisesti mutta sisältö jää, kuten jo kerroin, minulle epäselväksi. Siksi annan uskaliaan rebelisti rakastamalleni hahmolle, periaatteesta vain 2/5.

Esikoisen aikaan minua huvitti, että Puppekirjojen suositusikä oli 1v., koska esikoiseni tykkäsi katsella niitä jo huomattavasti aiemmin ja kurkisteli luukkuja yhdessä lukiessamme suurella mielenkiinnolla. Mutta nyt tämä pikkumyykuopukseni on saanut minut ymmärtämään, että suositus on oikeinkin hyvä. Ja jos kirja on kirjastosta, lukekaa vain yhdessä, rikkimenneet kirjastokirjat ovat kalliita korvata (nimimerkillä pari viikkoa sitten tuskan ja häpeänhiessä ensimmäistä kirjastotuhokirjaansa maksellut- niin, appsihan se).

Sitten seuraa "lukiko kukaan tänne asti" kohta. Blogeissa on tapana pitää arpajaiset, kun lukijamäärä ylittää jonkun pisteen. Olen itse vähän arpajaiskummajainen, sillä niitä ei täällä ole ollut siitä yksinkertaisesta syystä, että en halua anonyymiuttani paljastaa edes arpavoittajalle. Mutta huomasinpas, että Jennijeen blogissa arpajaisten lahjoittaja oli postittanut voiton suoraan voittajalle, ja tämähän kävisi minullekin. Siten lupaan, että jos teitä lukjoita sattuu joskus olemaan 50 kappaletta, yritän saada jonkun kirjakustantamon sponssaamaan arpajaisvoittajalle/-jille kivat lastenkirjalahjat. Että semmoista. Ja mitäpä tuumaatte Pupesta?


"Hei Misse, tulin kotiin!"

- Eric Hill: Puppe kirjasta

12 kommenttia:

  1. Hmm, luukut. Onhan ne ihan hauskoja, mutta meillä ne ovat kyllä luultavasti aiheuttaneet enemmän ongelmia kuin iloa. Kun kolmevuotiaskin saattaa yhtäkkiä saada päähänsä ottaa Puppe-kirjan ja repiä siitä järjestelmällisesti jokaisen luukun irti. Ja tarttua sen jälkeen Muumin piiloleikki -kirjaan. Tämän lisäksi tietysti ne kaikki puolitoistavuotiaan vahinkorepäisyt ja huolimattomasti suljetun kirjan välissä ryttääntyneet luukut. Aluksi karjuin ja teippasin, sitten karjuin ja laitoin kirjat kuukaudeksi kaapin päälle, nykyään huomautan ja annan kirjojen olla luukuttomia. Mutta savu nousee päästä joka kerta kun niitä hajotettuja kirjoja luetaan, kirjafriikkinä en osaa suhtautua lastenkirjoihinkaan niin kulutustavaroina. Ei siis kiitos enää yhtään luukkukirjaa meille.

    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä luukkukirjojen heikkous, että menevät helposti rikki. Olen samas mieltä, ettei lastenkirjat ole kulutustavaraa sen enempää kuin aikuistenkirjatkaan. Ja voin hyvin tuntea tuskasi siis! Ihan myötäkipua tunsin kanssasi! Olen itsekin teippaillut paria kirppispuppekirjaa (jopa kopioinut yhden puuttuvan kuvan ja liimannut!) ja kontaktimuovi on siinä mielestäni paras, sillä tavalla näyttävät kirjastonkirjojakin jo ennaltasuojella. Kiitos Maria (puistattavasta :D) kommentistasi!

      Poista
  2. Puppe on mulle se yks tutuimmista lastenkirjojen hahmoista jo omilta lapsuusvuosilta. Muistan ihan selvästi vielä ne kerrat, kun on Puppe-kirjoja kirjastosta raahattu kotiin. Ja löytyy meiltä Puppea nytkin ja molemmat lapset tykkää :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on mielikuva, että Pupet olivat minunkin lapsuudessani läsnä. Varmasti se oma lapsenhurmio vaikuttaa vieläkin, että tukkään Pupeista kerta toisensa jälkeen.
      Meillä on nyt ollut varmaan vuoden aktiivisempi Puppetauko, kun esikoinen viihtyy näissä pitemmissä kirjoissa ja tää yks ei arvosta kirjojen arvoa siinä missä äiti vaatisi :D! Onkohan teillä myös näitä ylläkin mainittuja Muumi-läppäkirjoja, joita tarkkaavaisempi meidänkin hyllystä bongasi?

      Poista
    2. Ei ole meillä Muumeja kuin pidempinä versioina. Jonkinlainen aukko on tullut siihen kohtaan :D!

      Lapsenhurmio se varmaan paljon vaikuttaa tuohon Puppe-fanitukseen edelleen. Mun ensimmäinen lemmikkikanikin oli nimeltänsä Puppe ;)!

      Poista
    3. Aika hauska nimi kanillekin :).

      Poista
  3. Mua Puppe vähän närästää jostain syystä, mutta lapset kyllä tykkää siitä.

    Mutta noi numerot, en ymmärrä minäkään, en. Jonkun ikäisenä (en enää muista minkä) esikoinen tykkäsi laskea kuvista asioita, mutta vaihe meni tosi nopeasti ohi. 2,5-vuotiaat tykkää nyt huomauttaa heti jos jotain asiaa on kaksi samanlaista, tai jos niitä on monta, mutta siihenhän se laskeminen isosiskon innokkaasta opetuksesta huolimatta jää.

    Enkä mä oikein tiedä, miksi pienille lapsille pitäisi kovin paljon opettaa mitään, itsellä oli koulussa pari ekaa vuotta ihan supertylsää kun osasin suurimman osan jutuista jo valmiiksi. Nykyäänhän ne sitten toivottavasti eriyttää ja antaa haastavampia tehtäviä, mutta ei musta ole mitään kiirettä. Toinen taaperoista on nyt oppinut muutamia kirjaimia, mikä on tietysti ihan ihailtavaa parivuotiaalta, mutta keskittyisi nyt vaikka siihen puhumisen opetteluun ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puppenärästystä, auts! Eihän ne toki mitään vallan mielenkiintoista luettavaa ole jos vaihtoehtona on joku juonellisempi tapaus kuin missä se pallo tai puppe piilee.

      Numerot. Huomasin tänään kirjoittaneeni valheita, sillä sitä toista numerokirjaa tänään katsellessani huomasin, ettäesikoinen tunnisti jo vaivatta 1-10 numerot. Hyvä esimerkki siitä, ettälapsi kyllä on etsivä ja tutkiva tapaus yleensä ja kaivaa sitä tietoa ja kiinnostuu numeroista ja kirjaimistakin varsin varhainkin, enkä itse sitä lähtisi jarruttelemaan (lieneekö mahdollistakaan, paitsi jos ei ole virikkeitä asiaan). Olisin itse luullut olevani paljon opettavaisempi äiti kuin sitten nyt huomaankaan olevani. Olen sitten yrittänyt pitää värejä ja muita käsitteitä kirjojen kautta esillä, hauska on ollut havaita miten lapsi on napannut paljon tietoa ihan tiedostamattamme ympäristöstä.

      Tuo koulun aloituksen tylsyys voi olla jopa sangen pitkävaikutteista jos se latistaa oppimishalut, onneksi näin ei sinulla kuitenkaan ole käynyt (kun olen tietoinen koulutuksestasi :) ), vai miten koet näin myöhemmin? Alisuoriuduitko tai oliko motivaatio-ongelmia?

      Poista
  4. Meillä on sellainen paksu Puppe-kirja, jossa on varmaan kymmenen tarinaa. Kyllähän noita lukee, mutta en rehellisesti sanoen ilokseni. Niissä tarinoissa ja kuvissa selitetään ihan kaikki auki. Tyyliin: "Puppe näkee isän ja nostaa tassua" ja kuvassa Puppe näkee isän ja nostaa tassua. Plaah.

    Sen sijaan pienieleisiä arkiasioita kuvaavat Tomppa-kirjat ovat minusta ihania! Niissä on lyhehköt tekstit, mutta kuvat tuovat mukaan toisen tason, eikä kaikkea selitetä auki. Niinpä tutkimalla lapsen kanssa kuvia tarinasta saa vielä enemmän irti.

    Kun uhman ollessa pahimmillaan nukkumaanmeno oli yhtä taistelua, muodostui rutiiniksi lukea aina samat kolme Tomppa-kirjaa peräkkäin. Lopulta lapsella oli valmiina omat vuorosanat tiettyihin kohtiin (kirja: "Onpa hirvellä kova jano!", lapsi: "Minullakin on kova jano!") Ehkä Tomppa-kirjat saavat siis mielessäni vielä ylimääräistä glooriaa infernaalisten nukkumaanmenoraivarien taltuttajana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puppe lienee parhaimmillaan siis luukkukirjoissa!

      Voi Tomppa osuutesi olisin voinut itse kirjoittaa. Tomppa kirjoista olen täälläkin kirjoittanut viimeisimmän kirjan aikaan. Tässä keväällä ilmestynee uusi Tomppa, joka ei harmillisesti ilmeisesti tulekaan blogiini arvioitavaksi.
      Tuo tuttujen kirjojen tuoma turva on kyllä hyvä havainto ollut teiltä uhmiksen aikaan. Minä käytän samaa vilkkaiden päivien tai vaikka vierailuiden aikana ja uskonpa että se auttaa. Tuo janokohtakin oli ihan niin kuin meiltä :D!

      Poista
  5. Päädyin tänne kirjoitellessani itse Pupesta, kun meillä Puppe-vaihe menossa. Meidän molemmat pojat on oppineet kirjaimet ja numerot 1-vuotiaana - kuopus oppi ne jopa kahdella eri kielellä. Molemmat on kyllä osoittaneet niihin selkeästi myös kiinnostusta, ja tunnen muitakin lapsia jotka oppineet kirjaimet noin pienenä. Eli kyllä ne joitakin lapsia kiinnostavat, mutta silti olen samaa mieltä siitä, että eivät lapset niitä tarvitse! Numerokirjat ovat meillä aika vähällä lukemisella, ja itse asiassa kirjaimet molemmat oppivatkin palapeleistä.

    Meillä on muuten pahvisivuinen Puppe-kirja, jossa opetellaan jo kellonaikoja! Numerot kyllä nyt voi oppia ilman että ymmärtää oikeasti, mitä lukumäärät tarkoittavat, mutta kuka 1-2-vuotias edes voi oppia, että kello on varttia vaille kaksi? Se oli jo minustakin aika kummallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Taitoja on laidasta laitaan, kuten mielenkiinnonkohteitakin, olet aivan oikeassa. 1-vuotiaan taito osata numerot ja kirjaimet kahdella kielellä on todella poikkeuksellinen taito, vau!!!
      Minusta pahvikirjoja voi hyvin lukea myös leikki-ikäisen kanssa, jolloin tuo pahvinen kellokirja on ihan kiva (ja kestävämpi) esim. 5-vuotiaanakin jo pikku hiljaa tutustua käsitteeseen kello, jonka avulla ajanhahmotus selkeytyy myöhemmin (tai jollakin varhaisemmin). Mutta tokikaan vauvalle ei taida kellokirja olla muuta kuin hauska natiseva lelukirja, mutta jos vanhempi viihtyy kirjan kanssa, kuten lapsikin- kirjan tarkoitus on täyttynyt :)!

      Mukavaa Puppe-vaihetta teille :)!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!