perjantai 1. maaliskuuta 2013

Yllin kyllin tavaraa! (lastenkirja)

Yllin kyllin (WSOY, 2012) on Johanna Venhon kirjoittama ja Annastiina Syväjärven kuvittama kirja. Kirja kertoo eläinperheestä, joka muuttaa omakotitaloon. Muuton lomassa perheen äiti huomaa sohvan olevan jo melkoisen kulunut, uusi pitäisi ehkä hankkia ja perheen tytär hinkuaa uutta puhuvaa ponia! Isä tuntuu ottavan iisimmin kulutuksen suhteen ja muistuttelee miten suuri joululahjakasa olikaan ja tuumailee köllöttelemään mentyään, että kahta en vaihda ja toinen on tämä sohva...



Tarinassa kirjan Kylli tyttö tutustuu naapurin poikaan Oivaan, joka näyttää salaisuuden: piilopaikan, jossa Oivalla on kävyistä tehty heppa-aitaus. Myös Kylli saa oman heppansa, mutta muista, tämä on salaisuus! Kirjassa käsitellään mielestäni ainakin aiheita: muutto uuteen kotiin, tavaroiden ostaminen, ystävystyminen, perhearki ja ihastuttava ikioman salaisuuden omistaminen.

Tämä kirja ei totta puhuakseni houkutellut minua vaaleanpunaisella ponikannellaan. Meillä on omana myös tekijöiden aiempi Kissanpissa (2011), jonka saimme pottaharjoituksiin, kun esikoinen oli vuoden/kaksi. En oikeastaan tykännyt kirjasta sen sekavuuden takia ja kirja on ollut pitkälti vain säilytyksessä. Nyt nappasin Yllin kyllin kirjan itseäni uhmaten, vaikkakin kuvat ovat minulle ristiriitaisia. Eläimet ovat ikään kuin "inhorealistisia" ja värit vallan värikkäitä! Mutta esikoiseni jaksaa kuunnella ymmärrettävästi nykyään pitempiä ja vaikeaselkoisempia tarinoita ja pitää kuvista, joista voi etsiä erilaisia yksityiskohtia. Niinpä pitkien kirjojen lukeminenkin on minustakin nyt hauskempaa kuin vuosi, kaksi sitten. Ja totta tosiaan, ihastuin tähän kirjaan aivan täysin! Kuvineen kaikkineen! Kuvat ovat itse asiassa aika hauskoja, ilmekkäitä, eivätkä todellakaan tylsiä ja tutun turvallisia. Kuvista tulee hieman mieleen Hannamari Ruohosen piirrokset sekä Nina Pirhosen Pom pom kuvitukset, joista kummastakin pidän yllätyksekseni kovin paljon. Ja myös kauneutta Syväjärven kuvituksista löytyy esimerkiksi talvista maisemaa kuvatussa kuvassa, jossa talon lämmin valo heijastaa hankeen.



Kaiken lisäksi tarinan aihe on todella hyvä. Tarinassa herätellään lukijat (sekä aikuinen että lapsi) miettimään tottumukseenkin pohjautuvaa kulutustaan, jolloin tulee vain ostettua lisää, sen kummemmin tarvetta analysoimatta. Siis oiva kirja herättämään omatuntoa meissä kaikissa, mutta voisin kuvitella, että jo valmiiksi hipimpikin vanhempi tykkää tästä kirjasta! Annan täydet 5/5 pistettä. Myös esikoinen on pitänyt tästä kirjasta paljon ja vaatii sen luettavakseen kerta toisensa jälkeen. Ja mikäpä siinä, kirja kestää useamman lukukerran (kuten lastenkin kirjojen pitäisi!) aivan kuten aiemmin esittelemäni Toivon talvi. Valitettavasti kumpikin kirja kannustaa kuitenkin minua kuluttamaan, sillä nämä aion ostaa, kunhan hinnat ovat kukkarolleni sopiva!

Kertokaapa samalla, että ärsyttääkö ketään muuta se, että nykyiset esineet on tehty kestämään pari hassua vuotta? Mikro, imuri, you name it- ovat ohjelmoineet varmasti jonkun paikan särkymään heti kun takuu on ummessa. Todella ärsyttävää, ei siksi että ostaminen on vaivalloista, vaan siksi, että minua ahdistaa tämä tavaran lyhytikäisyys ekologiselta kantilta, vaikka toki kierrätystä (myös kodinkoneissa) nykyään onkin hyvin. Samasta syystä lähes inhoan leluja, jotka ovat oikeastaan rikki jo valmiiksi.

Hyvää viikonloppua! Meillä taitaa olla taas kirjastoreissu edessä! Mitäs teillä?


"Minä haluan!"

- Kylli, kirjasta Yllin kyllin

9 kommenttia:

  1. Hauska sattuma; viisivuotias tyttäreni valitsi juuri eilen tämän kirjan kirjastosta mukaan, emme kyllä ole vielä ehtineet lueskella :).

    Ja kyllä, "hajoamaan tehdyt" tuotteet ärsyttävät todella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa kiva kuulla tykkäsittekö te kumpikin tai kumpainenkaan :)! Kansi kyllä ehkä vetoaa pikkutyttöihin, vaikka kuva vähän onkin jippo tarinassa :D!

      Poista
  2. Kuulostaa kirjalta, joka uppoaisi meidän esikoiseen kuin veitsi voihin. Ja aihe, kulutus, on tärkeä. Olen viimeisen viikon miettinyt näitä tavara- ja kulutusjuttuja myytyäni kamaa lastenvaatekirppiksellä ja ahdistuttuani siitä huolimatta kodissa vallitsevasta lelu- ja vaatekaaoksesta. Eli siis joo, todellakin ärsyttää huonolaatuiset esineet. Meillä on pari vuotta vanha imuri, jonka suuttimen kumiosassa on reikä. Näyttää vähän siltä, että on halvempaa hankkia uusi imuri kuin varaosa/korjauttaa imuri. Paskinta on ollut dvd-soittimien kanssa, niitä on tässä kolmen ja puolen vuoden aikana hankittu varmaan viisi. Tällä hetkellä meillä on (mökiltä talvilainassa oleva) televisio jossa on sisäänrakennettu dvd-soitin. Soitin on alkanut pöristää levyjä omituisesti ja ehdin tuomita useamman levyn rikkinäiseksi kunnes tajusin että vika onkin soittimessa. Paitsi että ei aina, joskus se soittaa niitä moitteettomasti. Wtf.

    Puhumattakaan leluista. Joululahjaleluista ekat menivät rikki jo jouluaattona ja yksi jätti-iso vähänleikitty pehmolelukäärme (jota yritin tuloksetta myydä kirppiksellä) jota Lipsi pelkää, minkä takia se onkin siis vähänleikitty, on jo ihan rispaantunut. En tiedä mitä pirua sille tekisin, jossain vaiheessa ärsyyntyessäni tarpeeksi tungen sen varmaan roskikseen, äääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin muuten sinua, kun kirjoitin tästä kirjasta, nyt vasta tajusin. Jotenkin minulle on jäänyt tunne, että tutkiskelet (maailmaa) lastenkirjoja varsin taitavalla silmällä. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä sanoisit tästä kirjasta :). Ajattelin muuten ensin näin sukupuoliepäneutraalisti, että onkohan kirja liian tyttömäinen esikoiselleni, joka bongaa maanisesti kaikesta autot (siis pilvien muodostakin). Mutta ei, kirja toimi hänelle tosi hyvin. Katsoimme Toy Storyn tuossa ihan vasta ja siinä oli samaa ideaa leluista: vanhat ja uudet lelut. Oli ihan kiva leffa.
      Se kyllä harmittaa aina kun lahjaksi tulee jotain selvästi leikkiä kestämätöntä, vaikka toki tarkoitus lahjoittajalla on hyvä. Olen yrittänyt ostella itse sitten kestävämpiä, kuten brio ja jopa kirpparilta on kantautunut rumiakin rumempia Fisher price äänijunia, jotka kyllä ovat ollet jo ennen meitä selvästi kovassa käytössä mutta kestävät silti aivan hyvin ja todellakin jatkavat "ilahduttamistaan" myös meidän jälkeen. Olen kuullut että esim puuleluissa on valitettavan laaja kirjo, eli itse materiaali ei kyllä takaa pitkäikäisyyttä.

      Meillä on sama imuriongelma. Philipsin imuri, josta olen tosi paljon tykännyt, moottori mikälie toimii mutta tekeskooppivarsi, sähköjohto yms ovat rikkoutuneet monesta kohtaa. Mies olisi jo ostanut uuden mutta minä sinnikkäästi teippailen putkea oikeaan pituuteen vielä :D. Ja dvdsoittimet! Jos joku tietää laadukkaan merkin ja mallin, niin tulkaa kertomaan! Seuraava voisi olla all region versio niin saisi ostettua jenkistä monta sarjaa mitä ei olla muutettu eurooppamuotoon, esmes perversioni Home Improvement ja Mad about You!

      Poista
  3. Mä oon miettinyt näitä opettavaisia lastenkirjoja (jollaiseksi tämän kuvittelen kuvauksesi perusteella, kirjaa en ole lukenut), jotta ovatkohan ne oikeasti tarpeellisia.

    Minulle on tärkeää, että itse pidän kirjoista, joita lapselle luen, ja jotenkin tykkään enemmän satumaisista kuin saarnaavista kirjoista. Tai ei kirjan tarvitse olla edes saarnaava, mutta jos se kertoo arkisista asioista, kuten vaikka iltapuuron syömisestä tai kylpemisestä tai muuttamisesta tai roskien lajittelusta, en minä jaksa sitä kovin montaa kertaa lukea.

    Jotenkin myös kuvittelen, että ne arjen jutut tulee opittua siinä arjessa. Että jos vanhemmat ovat kulutuskriittisiä, niin lapsikin oppii sitä arvomaailmaa. Ja jos vanhemmat etsivät sisältöä elämäänsä shoppailulla, niin ei yksi lastenkirja auta lapsen maailmankuvaa tästä muuttamaan.

    En tiedä, ehkä mieli muuttuu, kun lapsi on isompi. Ehkä sitä joskus tarvitsee kättä pidempää selittääkseen maailmaa lapselle. Joskus voi tietysti olla myös niin, että kirjan avulla saa lapsen kanssa käyntiin keskustelun, joka ilman kirjaa ei onnistuisi. Ja tosiaan, yllä kuvaamasi kirja voi olla todella hyvä, mulla vaan nousi tekstistäsi tällä kertaa tällainen pohdinta mieleen :)

    Nyt meillä luetaan paljon Tammen kultaisia, mm. Luiseva puiseva leijona menee mooonta kertaa päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä kommentti ja varsinkin pohdinta! Taiteilen itsekin noiden välillä: opettavainen - selkeä fantasiasatu, ja olen miettinyt onko jompi kumpi ns. parempaa lastenkirjallisuutta!

      Tällöin mieleeni nousee Kirsi Kunnaksen haastattelut, joissa hän on useammankin kerran miettinyt lapsen kielen kehitystä ja kertonut kuinka siinä 1970-1980-luvuilla (oliko jo aiemminkin?) lastenkirjoja jopa painostettiin opettavaisiksi. Niissä piti olla jokin selkeähkö opetus ja kasvattava ote. Ja jos oikein muistan, Kunnas kertoi kapinoivansa tätä vastaan mm. Kani Koipeliini saduilla, joissa oli myös kritiikkiä tätäkin poliittiselta tuntuvaa suuntausta vastaan. Näin minä ainakin asian ymmärsin.

      Kuitenkin jos luemme vanhoja satuja, kuten Kultakutria tai Kana Kot satua, niin aikuisena löydämme sieltä ne moraaliset opetukset pienellä pohdinnalla. Eli ns. piilossa niitä opetuksia lienee useammassakin sadussa, muutenhan satu jäisi ikään kuin avoimeksi. Saduissa on yleensä alku ja loppu. Tilanne ja ratkaisu.

      Tämän ajatuksen kautta olen itse ajatellut niin, että kumpaakin tyylisuuntaa tarvitaan ja olen tykästynyt kumpaiseenkin. Luimme vasta päiväsatuina Emppu rakastaa koiria, joka oli niin selvä opetustarina, kuinka olla koirien kanssa- ja meille koirattomille tosi hyvä! Kirja voi laskea pelkoja tuntemattomia asioita kohtaan (esim lääkärissä käynti) ja lapsen mieli on aika konkreettinen. Tai tukea jotakin kehitystehtävää (pottakirjat...). Esim Aino ja Tomppa kirjathan ovat juuri noita arkisatuja, kiinnostaisi kuulla koetko nekin sellaisiksi, mitä ei jaksa lukea useampaa kertaa? Toisaalta luimme myös Finlandia palkitun Rönnsin Perin erikoinen muna, joka taas oli satumaisempi tarina ja jossa myöskin käsiteltiin erilaisia asioita, kuten tuntematonta, mutta ymmärtääkseni symbolisemmin. Kummatkin olivat hyviä kirjoja. Oman pojan kohdalla olen myös huomannut, että kummankinlaiset sadut kiehtovat häntä ja toden totta myös ne tylsän arkiset "kylpy/ruokailukirjat" ovat joskus oikein suuressa kulutuksessa! Mutta satumaiset antavat varmasti enemmän tilaa mielikuvitukselle ja sen kehittymiselle!

      Kiitos hyvästä kommentista! Näin pitkiä aatteita sait aikaan :), toivottavasti kirjoitin oman pohdintani ymmärrettävästi.

      Poista
  4. Varmasti monessa fantasia-sadussakin on opetus piilossa. Ainakin Topeliuksen Adalmiinan helmi (lempisatuni, joka on lapselle hankittu jo kauan sitten, vaikka vielä odottaa hyllyssä lukemista) on opetus nöyryydestä vs. ylpeydestä. Toisaalta ainakin Beskowin (myös lemppareitani) kirjat taitavat olla aika satumaisia, ei ainakaan Auringonmunassa ole minun nähdäkseni mitään opetusta.

    Mulla riittää oma mielenkiinto hyvin sellaisiin satuihin, joissa on jokin moraalinen opetus, hyvän ja pahan tai oikean ja väärän välinen vastakkainasettelu. Kuten vaikkapa yllä mainittu Adalmiinan helmi. Mutta lääkärissä käynti tai kuivaksi opettelu menee siihen kategoriaan, jonka mieluummin opetan arjessa kuin luen kirjasta. Varaan silti itselleni oikeuden muuttaa mieltäni kun lapsi on vanhempi. Jossain vaiheessa voi olla ihan hyödyllistä jonkun hyvän kirjan avulla käsitellä vaikkapa kateutta tai yksinäisyyttä, kun lapsi osaa itse jo jonkin verran eritellä omia tuntojaan ja sanallistaa niitä.

    Minulla ei oikein ole tarvetta arvottaa kumpaakaan lastenkirjallisuuden tyyliä. Enemmän ajattelen mieltymysteni kuvaavan minua kuin sitä, mikä on ns. hyvää tai huonoa lastenkirjallisuutta. Olen sillä tavalla itsekäs, että kun minä kuitenkin olen se, joka ne samat kirjat lukee päivästä toiseen kerta toisensa jälkeen, että ajattelen, että hyvä minunkin on saada siitä jotain iloa irti. (Tosin, meidän lapsi oli jossain vaiheessa tavattoman ihastunut lahjaksi saamaansa traktori-kirjaan. Kyllä minä sitä luin niin kauan kun lapsi pyysi, vaikka itseä kyllästytti. Ja luen edelleen, mutta omaksi en osta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tätä vielä tuossa illan mittaan ja tuli mieleeni, että niinhän minäkin luen hyvin erilaisia kirjoja "tarpeeni mukaan". Välillä haluan lukea hyvin arkisia "lohtukirjoja", jopa hömppää. Välillä haluan pohtivampia, klassikoiksikin kutsuttuja, monitasoisempia kirjoja. Tietokirjoista puhumattakaan.

      Ymmärrän hyvin tuon, että haluat lukea sitä, mikä sinua parhaiten motivoi ja uskon, että se onkin tosi tärkeä asia lapselle luettasessa. Olipa lukuaineena vaikka Autojen maailma tai muu lehti, kunhan lukija on asiasta innostunut ja motivoitunut jne.

      Itse taas ajattelisin niin, että helpot arkisia sanoja sisältävät "sanakirjamaiset" kirjat (esin aiemmin esitellyt Leo ja Ella kirjat) ovat kieltä ja muutenkin "maailmaa oppivalle" lapselle sopivia, joskaan en lainkaan sano, ettäkö pitkien satujen lukeminen olisi huonompaa. Palvelevat vain ehkä eri tarkoituksia. Lisäksi ajattelisin, että kirjat voivat toimia arkioppimisen tukena (ja ehdottomasti se oppiminen tulisi ensisijaisesti tulla arjen perustoimintojen ja mallin kautta mutta:), ja joskus kirjojen (eli symbolien) kautta on helpompi oppia joitakin asioita kuin että äiti sanoo "pissaapa pottaan". Lapsi voi ikään kuin ulkoistaa asiaa muualle ja kokea tilanteen näin jollakin tapaa itselläkin helpompana (esim tutista vieroitus).

      Poista
    2. Vielä lisäksi piti sanoman, että epäilen, että lapset pitävät arkikuvauksista senkin vuoksi, että ne tuovat turvaa (ja tuntuvat tutuilta, turvallisilta omasta kokemuksesta- ja näin myös ymmärrettäviltä?) ja järjestää myös sitä omaa oppivaa mieltä asioissa esim. iltapuuhat ja niiden järjestys.
      Toisto on oppimisen äiti. Kirjahan monesti luetaan juuri samalla lailla ja niin sitä alkaa muistaa ja ennakoida. Tätä juttua voisin näköjään jatkaa pitkään. Kiitos innostavasta kommentista vielä kerran!
      Nyt pitääkin kiirehtiä jo iltasadulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!