tiistai 20. marraskuuta 2012

Vauvojen ensikirjat TOP 5

Sain iki-ihanan toiveen postata vauvojen kirjojen TOP 5. Aivoni surrasivat viikon tämän postauksen ympärillä, koska tämä ei ollut yhtään helppo listaus ja jouduinkin sitten rajaamaan toivetta vähän omanlaisekseni. Tietenkin TOP koostuu yksin omista kokemuksistamme mutta lisäksi rajasin suosikit vauvojen ensikirjoihin, koska pientä tarinaa sisältävämmät, ja pikkuisen pitempää jaksamista vaativammat, kirjat näihin lisättynä olisivat saaneet minut hulluuden partaalle valinnan mahdottomaksi. Eli joskus voisin kirjoittaa vaikkapa vauvojen toiskirja TOP 5, mikäli tämä toiveen toteutus meni pieleen.

Pitemmittä puheitta, tattadaa:

1. Leo Timmers: Tööt!
Tööt! on meille aivan autokuvakirjojen klassikko! Timmersin kuvat ovat yksityiskohtaisen selkeitä ja kutsuvat tarinoimaan, vaikka itse kirjan kirjoitettu osio menee tällä tavoin "Tööt! Siinä menee poliisiauto!".
Kirjailijan autokuvakirjatrilogiaan kuuluvat myös Vruum! ja Brum!. Kumpikin yhtä hyviä mutta meille Tööt kirja on se ensimmäinen ja siten paras. Leo Timmersiltä löytyy myös ainakin kirjat Kuka ajaa? ja Syvämeren tohtori Teppo, joissa on jo varsinkin jälkimmäisessä kirjoitettua tarinaa ja siten vanhemmalle luettavalle tarkoitettu.


2. Cacciatori, Penna, Hyvärinen, Komsi: Ihanat ipanat
Cacciatorin vauvoille tehty kirjasarja tuli hankittua jo ennen esikoisen syntymää. Nämä kirjat sisältävät pienen tietopaketin myös aikuiselle, hauskojen vauvoille tarkoitettujen värikkäiden ja selkeiden kuvien saattelemana. Vauvathan nauttivat aluksi kontrasteista ja esimerkiksi hymykuvista, rajoista, spiraaleista- eli meille aikuisille hyvin yksinkertaisilta (ja joskus tylsiltä) näyttävistä kuvista. Ihanat ipanat kirjassa on mielestäni kirjasarjan mukavimmat ja tarinoita parhaiten innoittavimmat kuvat ja lisäksi temperamenttien muistuttelu aikuiselle siinä lomassa, antaa lukijalle voimia ja kannustusta oman vauvansa ymmärtämiseen ja arvostamiseen.


3. Pertamo, Suvilehto: Lapsosen lähellä (Syli-kirja).
Ihastuin näihin kahteen ensimmäiseen Syli kirjaan (seuraavat olivatkin mielestäni heikompia mutta nyt on taas ilmestynyt uusi lupaavampi, jota en ole vielä ehtinyt testata- mutta lainata toki!). Lapsosen lähellä kirjassa on jälleen, kuten aiemmissakin, vauvalle selkeät, kauniit ja värikkäät kuvat mutta myös hauskoja, tuoreita ja kauniita runoja- sopivan spontaanilla tavalla.


4. Marttinen (suom.): Pikku poron päivä
Äitiyspakkauksesta tutun Lorutoukan sisarkirja. Ja minulle jopa hiukkasen mukavampi teos. Loruttelu on kovin laadukasta ja kuvitus kaunista, vauvallekin sopivaa. Kuvat kutsuvat tarinoimaan jatkohöpötyksiä. Lorut jäävät mieleen helposti ja pulpahtavat arkeen suit sait sukkelaan!


5. Junnila: Kot! sanoo kana
Tämä Onni ja Ilona kuvista koottu kuvakirja on vallan mainio varsinkin vauvaperspektiivistä. Laadukkaita vauvakuvia, joissa toteutuu ne hymiöt ynnä muut selkeät kuvat. Kuvissa hyvin vähän tekstiä, joka jättää lukijalle mukavasti tilaa tarinoimiseen. Kirjassa on tuttuja eläimiä ja sen kautta voi harjoitella eläinten ääniä. Loppusivu on mielestäni kirjan kohokohta! (tähän pakko sanoa, että jes, löysin tämän kirjan vihdoin sopuhintaan 10 e Ateneumin museokaupasta!)


Mikä olisi teidän perheen vauvojen ensikirjojen TOP 5?

jk. pahoittelen jälleen kirjoitusteni sekavuutta ja virheitä, kirjoitusaikaa on tällä hetkellä aika rajoitetusti...


"Missä monot? Missä lakki?
Missä hyvä hupputakki?"

- Tittamari Marttinen: Puetaan, kirjassa Pikku poron päivä

12 kommenttia:

  1. Pikku poron päivä on minustakin ihan huippu!

    Meidän kappale on rikkirakastettu, mutta osaan kaikki lorut jo ulkoa, joten väliäkö sillä. Ja ne runot ovat ihan mainioita (jos kohta etenkin se Kasva, kasva oli lukukelvoton ensimmäisen 6 kk ajan kun aina alkoi itkettää liikutuksesta.)

    Olen tosi iloinen siitä, että tuollainen opus tulee just äitiyspakkauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :)! Meillä taisi tulla äippäpakkauksesta se Lorutoukka, jos muistan oikein. Olinkin ihan intopinkeänä, kun löysin tuon Pikku poron sitten kirjakaupasta.

      Tämä meidän toinen vauvalukija näyttää olevan myös mallia tunnen sanat suullani. Tuossa äsken piti vielä testata nämä TOP 5:set kuopuksen kanssa, niin tuntui maistuvan :D! Parhaimmalta maistui Tööt, siinä oli ilmeisesti ajan makua.

      Kuopuksen kanssa myös läppä- ja tunnustelukirjat ovat olleet toimivia, vähän liiankin, saa olla koko ajan skarppina ettei kirjoista ole kohta vain raamit jäljellä. Kaikenlaisiakin lukijoita!

      Poista
  2. KIITOS! Tästä tais löytyä ideoita jouluksi.

    Minusta muuten tuo Pikku poron päivä on ollut mukavampi teos kuin se Lorutoukka, joka oli esikoisen äitiyspakkauksessa. Ja kuvitus on molemmissa kyllä tosi ihana!

    En muuten tiedä hoksasitko, kun kommentoin tuonne oman blogin puolelle, mutta ne Ellis-kirjat on suomeksi Emppu-kirjoja. Pari kirjaa löysin siis myös suomennettuna ja englanniksi, norjaksi ja tanskaksikin niitä oli käännetty :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :)! Ja Tööt ynnä muut autokirjat löytyvät parin euron hintaan kirjakaupasta! Että ei paha.

      Pitääpäs laittaa Emput kirjastovaraukseen. Kiitos kovasti :). Olin missannut vastauksesi, pöh :(!

      Poista
  3. Ihanat ensikirjat! Meillä on myös jo hyvin käytetty tuo Pikkuporon päivä!

    Tuota Kot, sanoo kana -kirjaa olen ihastellut aiemminkin, siinä on kyllä ihan mahtavat kuvat! Muut olivat uusia tuttavuuksia, mutta pian tuttuja, veikkaan ma! Kiitos tästä postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja iso kiitos supermukavasta postaustoiveesta :)))! Tämä oli tosi hauska tehdä! Toivottavasti teillekin löytyy näistä kirjoista mielenkiintoisia ja hauskoja uusia tuttavuuksia :).

      Poista
  4. Jes, mahtipostaus! Oon piakkoin tekemässä kirjatilausta jässikälle ja tuo Kot! sanoo kana -kirja mulla listalla onkin (+ muita vastaavilla kuvituksilla). Täytyy käydä vielä tsekkaamassa paikallinen kirjakauppa, sieltä jo jotain läppäkirjoja haalinkin, kun sai muutamalla eurolla. Tööt! vois olla kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läppäkirjoistakin voisi tehdä postauksen :P. Muista Pupet! Tööt ja ne muut on kyllä tosi hauskoilla kuvilla ja ovat vieläkin esikoisellemme tärkeitä kirjoja. Ne Kukkuu kirjat ovat muuten kanssa ihan hauskoja läppäkirjoja valokuva-kuvineen ja koskettelupintoineen.

      Kiitos kommentista :)!

      Poista
  5. Olipas kiva törmätä tähän TOP5:een ja löytää kirjoittamani Lapsosen lähellä -sylikirja. Lukekaapa Anni ja loistokoirat, tosin se on jo ähän isommille. Kaikkea hyvää kevättalveen Sinulle ja kaikille ihanille vauvoille! T Pirjo Suvilehto, kirjailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentistasi, tämä lämmitti mieltäni kovin! Ja hyvästä kirjastasi, teet tärkeää työtä!
      Pitääpäs lukea suosituskirjasi pikimmiten.

      Poista
  6. Tosi kiva top-lista! Lisäsin linkin blogijuttuun Reppuliin "Paras kirja vauvalle" blogijuttuihin - https://reppuli.com/teema/kirjat-vauvalle - itse kirjat voisi tietysti siellä kanssa vinkata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla :)! Ja kivaa, että vanhatkin bloggaukset keräävät vielä lukijoita. Tosin vauvakirjoja luetaan blogistani ihan mukavasti tasaisesti. Olisi kiva ehtiä kirjoittaa vastaava uusista kirjoista.

      Jatkossa olisi minusta kohteliasta, että pyydät luvan blogikirjoitukseni laittamiseen sivuillesi. Kiitos :)!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!