keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Mukavia uusia lastenkirjoja ja pieni talviaskartelu

Huomasin lomapäivillämme, että olisi aika taas tarkistaa omaa asennettani ja toimintaani. Hoitovapaapuheet tuntuivat ahdistavilta muualla maailmassa ja yritin lähinnä sulkea niiltä korviani. Pohdin syksyä ja koin oikeastaan ensi kertaa tunnetta riittämättömyydestä. Siis sitä, mikä on useamman roolin ylläpitäjälle usein tuttu tunne. Mutta nyt riittämättömyyteni kumpusi äitiydestä ja vaimona olemisesta. Kahden pienen lapsen äitinä on välillä aika väsyttävää olla, vaikka kuinka yrittää ottaa rennosti. Välillä tuntui, ettei omatkaan puuhailut oikein huvittaneet ja kaikki jäi kesken. Syksyn värikseni huomasin eilenillalla punaisen:


Ajattelin, että haluaisin olla vähemmän ärtymyksessäni kiinni ja keskittyä enemmän siihen, että olemme, ja saamme olla, kotona ja viettää kotihoitoarkea. Päivät, jolloin odotan vain lasten yhteistä päikkärihetkeä, tuntui jälkeenpäin inhottavilta. Harmitti, kun monta viikkoa oli soljahtanut ohitse yhdessä askartelematta ja puuhailematta. Toki muuta oli ollut tilalla (kuten esikoisen uudestaan leiskahtanut mustasukkaisuus, joka on taas tasaantumaan päin) ja arkihommatkin pyykkeineen ja imuroimisineen on vaan tehtävä.


Siispä niskasta kiinni. Ensiksi täytyy hoitaa itseään: katselmus ruokiin - vähemmän herkkuja, enemmän täyttä hyvää, liikunta- olen nyt käynyt jopa kaksi kertaa salilla jes!, omista jutuista kiinnipito- kirjoita vaikka edes blogia jos ei muu huvita. Muut- yhteisiä kiireettömiä hetkiä. 

Huomasin, että blogiini oli eksynyt varsin moni "jouluaskartelu" hakusanalla, josta tunsin vähän häpeää mutta se myös muistutti itseäni askartelun mukavuudesta. Siispä leikkelin yksi ilta (menikin jopa 5 minuuttia omaa aikaa) silkkipaperista lumihiutalepohjiksi neliöitä (siis useamman arkin kerralla leikaten) ja yhden kynttilän pohjan. Seuraavana aamuna askartelimme yhdessä sinisiä ja valkeita lumihiutaleita (miksipä ei voisi käyttää välillä värejä?) ja yhden kynttilän. Ja esikoiseni oli tosi iloinen, näin pienestä! Ja kuopuskin hihkui pöydässä (syöttötuolissaan!) omia lelujaan jyrsien. Samana päivänä kävimme pienellä metsäretkellä etsimässä käpyjä (siis aarteita) ja nyt kävyt kuivavat huoneenlämmössä. Niistä teemme myöhemmin tonttuja, josta yritän muistaa postata tännekin.





Kirjat, kirjat. Vaikken vieläkään ole törmännyt siihen tämän ajan oikeaan omaan kirjaani, lukeminen lasten kanssa jatkuu. Eilen aloitimme Muumilaakson marraskuun ja vaikka esikoinen sanoi, että hän ei halua kuunnella sitä yhtä jaksoa enempää, kömpi hän suurella mielenkiinnolla viekkuun taas tänään, kun luin sitä sohvalla ääneen. Päikkärikirjoina luimme seuraavia, jotka olivat oikeastaan kaikki niin kivoja, että jaan suositukseni taas teidän kanssanne.





Viime postauksessa puhuin uudesta Syli kirjasta Loruttele sylitellen, jonka olin lainannut kirjastosta. No huomasinkin, että kirja on ilmestynyt jo 2011, joten vauvakirja ei olekaan aivan uunituore tapaus. Elina Pullin runot ja Terese Bastin kuvitus oli mukava yllätys: runot olivat hauskoja ja lyhyitä (vauva pysähtyi heti kuuntelemaan, kun muuten leikki lelullaan lukuajan sylissäni ja myös esikoista runot hymyilyttivät) ja kuvitus oli selkeätä, jotenkin raikasta ja kaunista. "Haluaakohan appsi tämän joululahjaksi?", pääsi suustani, johon ei enää niin mustasukkaiseksi tituleeraamani esikoinen: "Ei, vaan kaikki asiat ovat minun.". Mh-hmh.

Kirjastosta löytyi myös toinen Savisaaren ja Ruohosen Ambulanssipartio Masa ja Maija (Sylvi Sumppi pulassa)- jee! Eli tyyppien seikkailut ovat poikineet sarjaksi. Miten monta lie ilmestynyt, en laiskana jaksa sitä tarkastaa, mutta iloitsen asiasta! Sillä onpa hyviä lastenkirjoja! Kokonaisuus on huumorintajuinen ja rikas: kuvat ovat mahtavan vauhdikkaasti mutta kuitenkin selkeästi piirrettyjä ja tarinat ovat koosteisia mutta mielikuvituksellisia. Lisää näitä!

Kolmanneksi luimme Dinojen kisat, jo toistamiseen esikoisen pyynnöstä, joka on lastenkirjailijan David Bedfordin kynästä. Kansi povasi mielestäni tusinatavaraa mutta iloksemme huomasimme, että polkevaan runomuotoon kirjoitettu hieman jännittäväkin dinotarina ei ollutkaan aivan päivänselvin satu! Runon suomennos oli myös selkeästi onnistunut ja siten mukava lukea ja innosti rytmitykseen. Nyt kirjailijan nimeä googlatessani, huomasinkin, että olen lukenut kirjailijalta myös muita kirjoja, kuten Pikkukarhun raitapaidan, joka on mahtavaa Caroline Pedlerin kuvittamaa Pikkukarhu sarjaa, josta on minun pitänytkin tehdä postausta. Mutta kirjoittaja tässä raitapaita kirjassa onkin eri kuin Pikkukarhun uusi potta ja Tämä on minun! - kirjoissa, joista ensimmäinen on paras pottakirja ikinä ja toinen varsin hyvältä vaikuttava mustasukkaisuus/lelujen jakamisen vaikeus -kirja, jonka nappasin vastikään varsin suolaisella hinnalla kirjakaupasta, mikä on hyvin harvinaista itselleni. Mutta siis vain siksi, että tiesin Pottakirjan laadun, kuvitus on mieleisemme ja aihepiiri oli meille JUST eikä melkein!

napattu täältä
Neljäs kirja oli Richard Scarryn Touhulan väen iloinen pahvikirja, joka löytyi kirjastomme vauvapuolelta. Tarinoissa oli taas hauskalla tavalla opettavaista juttua ja kuvissa huumoria. Mutta ei se vauvakirja ollut. Taaperokirja. Liian pieniä kuvia vauvoille ja liian paljon tarinaa. Sivumateriaali kävi kyllä myös vauvoille, ja näköjään maistuikin, huoh.


Blogini on vallan lastenkirjapainotteinen tällä hetkellä. Kirjoittelen fiilisteni mukaan, joten aihepiirit hyppivät kuin sekava ajatukseni juoksu. Mukavaa, että pysyt mukana!


"Hyppää, hyppää hyppytassu,
Hyppää, hyppää hytkymassu.
Sinä senkin syli-hassu."

- Elina Pulli, kirjassa Loruttele sylitellen

6 kommenttia:

  1. Tulipa hyvä mieli tästä! Olen itsekin huomannut, että paras fiilis tulee siitä kun muistaa olla aidosti läsnä eikä vain mieti että voi kun vois tehdä jotain kivaa. Silloin sitä aina miettii, että miten voi olla noin hyvä tyyppi tuo lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Liina ja kiva, että kirjoituksestani tuli hyvä mieli! Se läsnäolo on aika vaikea juttu ja alan pikku hiljaa ymmärtää sen, ettei sitä tarvitse toteuttaa joko 100% tai 0%, vaan myös välimuotoja on olemassa. Ja se, että läsnäolo voi olla vaikka sitä, että katsoo lastaan oikeasti silmiin ja sanoo rehellisesti: "Kiitos!" tai: "Nyt lopetat.". Sekin hetki on oikeaa ja välittävää läsnäoloa!

      Poista
  2. Toivepostausaihe täältä tulossa:

    eli sisarussuhteista kysyisin, oletteko sinä ja miehesi pohtineet sisarussuhteita ja onko sinulla omaa kokemusta sisaruksista, entä miehelläsi? Sen tarkemmin en rajaa tätä.

    Toinen mitä olen itse miettinyt paljon on tukiverkkokulttuuri. Miksi joissakin perheissä lapset kutsutaan kotiinsa käymään kuin etäiset sukulaiset, muodollisesti, jopa viileästi ja toisissa taas meininki on vallan välitön, suora ja "lämpimän kajoava". Olisiko tästä ajatuksia?

    Hyvää viikonjatkoa!

    -Nupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhhuh, Nupsu laittoi haastavat postaustoiveet ja yritän niihin vastata, tosin fiiliksen mukaan ja katsotaan millä tuloksella (laajemmalla vai kapeammalla perspektiivillä).

      Kiitos todella paljon, täällä kotiäitiaivot taas surraavat surr rurrr...

      Ja sitä samaa!

      Poista
  3. Tämä on minun! vois olla kyllä oiva kirja meillekin. Tuntuu, että kirjan nimi on meillä se kaikista käytetyin lause nykyään.. öhöm! Tässähän täytyy ihan pian alkaa tekemään jotain kirjatilausta sinne pukinkonttiin, että kerkeää ajoissa :D! Joten kiitos taas vinkistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehtinyt lukea sen yhdesti ja vaikutti kyllä hyvältä. Lelujen jakamista, ei suoraan sisarukseen viitaten , mikä on ihan toimiva juttu. Öhöm juu, ymmärrän yskän :D. Olen ollut iloinen siitä, että kuopukselle on tullut myös omia leluja, ettei kaikki ole esikoisen vanhoja. Tällä ikäerolla nuo lelut ovat näköjään niin tärkeitä, ettei me aikuiset voida tajutakaan! Kaikenlaisia kaupankäyntitaitoja tässä tuleekin sitten opetettua samalla ja haastetta tekee myös se, että appsi alkaa myös osoittaa mieltään jos lelu yhtäkkiä häviääkin tai ei saa mitä haluaa- älyääkin jo moista! (sama illalla protestoinut nyt ettei haluis nukkumaan!). Ja sitten kun on kaksi vahvaa temperamenttia vastakkain- uu lalalaa, odotan yhtä aikaisia uhma/teini-ikiä innolla :D!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!