tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kesälukemista 3 taaperolle

Kesä tai talvi, lukemista kuitenkin :D!

Makapaka on ahkera kuuntelemaan kirjoja. Ja uutena taitonaan hän on alkanut lukemaan nukkumaan mennessään "vielä yhden" omassa sängyssään ulkoa itsekseen hiljaa kertomusta muistellen. Voi jestas miten söpöä!



Maisa ja Tomppa kirjat ovat meidän taloudessa jo klassikoita. Yksi jommasta kummasta luetaan lähes päivittäin. Ja oletteko huomanneet, että vanhat Tomppa kirjat ovat tulleet perusruokakauppoihin alle kahden euron pikkukirjaverisoina? Mahtava kulttuuriteko! (vanhojen Tomppien painokset ovat olleet pitkään jo myytyjä kirjakaupoissa).


Meidän Tomppa tiivistää vauvavuoden paremmin kuin yksikään romaani. Suosittelen.

Myös Tammen kultaisia kirjoja on tullut ns. pikkukirja muotoon. Nämä halvat pikkukirjat ovatkin toimineet meillä yllätyspalkkioina, kun olemme palkinneet makapakan erityisen hyvää hyvää käytöstä. Näitä tilanteita onkin ollut tässä uutta arkeamme opetellessamme monta monituista. Mikä parempaa kuin päästä lukemaan Hauskaa automatkaa kaksin isin kanssa?! Eipä mikään!


Vanha tuttu Tupuna toimii vieläkin.

Oletteko te ostaneet näitä pikkukirjoja taaperoillenne? Ostatteko kirjoja ylipäätään vai lainaatteko kirjastosta? Vai riittääkö isin Moottoriurheilulehti ihan hyvin? Mitä teillä käytetään ylläripalkkioina kotona (siis kiitoksen lisäksi), vai käytetäänkö tavarapalkitsemista koskaan?

Hardcore Jomppa Vompatti fanit lukee kirjansa vaikka enkuksi, kun suomennettuja laitoksia ei löydy.

Jk. tuleeko kenellekään Leppis lehteä ja suosittelisitteko sen tilausta? Löysin kirpparilta pari Popi-lehteä, joka on Leppis lehden sisarlehti pienille mutta sitä ei enää suomenneta (harmi vaan, vaikutti tosi kivalle lehdelle!) ja tästä innostuneena aloin katsella ko. lehtitilausta makapakalle...


"A, B, C, D,
kissa kävelee,
tikapuita pitkin taivaaseen.."

-lastenloru

2 kommenttia:

  1. Mä en ole löytänyt kuin yhden pienen Tomppa-kirjan. :/ Se oli Valintatalossa, missä muualla niitä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cittarissa on ainakin :) (lehtihyllyllä). Tompat on kyllä niiiiin hyviä :D.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!