sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Elmeri ja tarttuva laulu

Sinullekin on varmasti käynyt niin, että joku radiolallatus jää soimaan päähäsi ja huomaat hyräileväsi sitä ärsyttävää pätkää niin autossa, kaupassa kuin työpöydän ääressäkin? Ei hätää! Elmeri on kokenut tämänkin kärsimyksen meidän kanssamme ja jakaa näin vertaistukea kaikille meille korvamadoista kärsineille.




Elmeri ja tarttuva laulu (Kustannus-Mäkelä, 2017, suom. Terhi Leskinen, esittelykpl) on taattua David McKeen Elmerikirjalaatua. Elmerithän ovat justiinsa sopivia iltasaduiksi, kun niissä sattuu värikkääseen ja rytmikkääseen tapaansa kuitenkin rauhallisesti ja turvallisesti jotain pientä semmoista harmia mutta aina kaikki asiat kääntyvät mallilleen. Elämä kantaa, ja Elmeri.

Uusimmassa kirjassa Elmeri keksiikin keinon, kuinka koko viidakonväkeä vaivaavasta korvamadosta päästään. Pääseepä halutessaan lukija ja kirjan kuulijakin lopuksi laulamaan tuota korvamadoista jalointa: Paljon onneaaa vaaaan!


"-Tuo hyräilemäsi laulu kuulostaa hauskalta.
-Kuulin sen Roosalta, Elmeri kertoi. -Nyt en voi olla hyräilemättä sitä."

- David McKeen: Elmeri ja tarttuva laulu

perjantai 15. syyskuuta 2017

Hurja vieterilohikäärme + Älä avaa tätä kirjaa

Jonathan Emmettin ja Elys Dolanin Hurja vieterilohikäärme on poikkeuksellisen kiinnostava lasten kuvakirja (Kustannus-Mäkelä, 2017, suomennos Raija Rintamäki, esittelykpl). Kun on lukenut tuhansia ja vielä kerran tuhansia lastenkirjoja, on melkein harvinaista, että kuvakirja pääsisi yllättämään mielenkiinnollaan. Luemme paljon kuvakirjoja varsinkin kirjastosta lainattuna ja suurin osa kirjoista kestää yhden lukukerran. Noissa kirjoissa on joko melko arvattavissa oleva keskinkertainen tarina tai meille ei-sopiva kuvitus. Tai huonoimmassa tapauksessa molemmat. Myös liian taiteelliset ja aikuismaiset kirjat jäävät usein one hit wondereiksi, eikä niitä jaksa oikeasti arjessa paljon kuluttaa.



Mikä Hurjassa vieterilohikäärmeessä sai sitten minunkin iltaväsyneet aivoni pysymään vireänä sivuta toiselle? Kuvituksessa on mukava ote ja sarjakuvamaisuus mutta en yhtään välittänyt kuvituksessa käytetystä varjostuksesta. Se teki mielestäni kuvituksen tummaksi. Teksti fonttikin oli harvinaisen himmeä ja vaikealukuinen, varsinkin tummalta alustalta. Entä tarina? Eihän sekään nyt mikään kovin erikoinen ollut? Niin ikään perinteinen satu lohikäärmettä vastaan, joskin pelastusjoukoissa oli niin "prinssi" kuin "prinsessakin". Ehkä kirjan salaisuus minulle oli sekä kuvituksen että tarinan reipas ote. Siinä ei haaveiltu liikaa yhdessä kohtauksessa, vaan tarina eteni alusta loppuun lähes räväkästi. Siinä oli myös hipunen huumoria ja paljon tunteita, ja myös niitä jänniä ja vähän vihastuneitakin. Kuvissakin lapsilla oli ilmeikkäät, elävät kasvot.


Niinpä niin, koskaan ei siis tiedä mikä kirjoista jotenkin pysäyttää ja mistä syystä. Voi olla ettei tämä siltikään suosikiksi päässyt mutta pysäyttipä edes kerraksi.


Samaan syssyynpä vinkkaan sitten taas todella suosioon päässeestä kirjasta Andy Leen ja Heat McKenzien Älä avaa tätä kirjaa, joka on hyvin lastenohjelmantyyppisesti kirjoitettu huumoripainotteinen kirja siitä, että ethän nyt hitsi vie vaan avaa seuraavaa sivua. Kirjan tyyppi yrittää tehdä kaik-ken-sa, ettet oikeesti lukisi enää enempää! Ja sehän on kuin yllytys ja nyt nuorimmainen lapsistani haluaa lukea tämän joka ilta! Oikein hauska ja onnistunut kirja kaiken kaikkiaan mutta toki noin kymmenen luvun jälkeen jo itsekin sanon, että eihän tänään avata tätä kirjaa, pliis? Luetaan jotain muuta? Oikeasti: selvää klassikkoainesta. Mutta silti: älkää nyt vaan missään nimessä kuitenkaan menkö lukemaan tätä kirjaa, sillä oikeasti olisi kiva tietää, että edes joku säästyisi siltä!


"ÄITI!! ISÄ!! Lapsesi availee sivuja ja häntä TÄYTYY RANGAISTA!
Lähettäkää hänet huoneeseensa!
EI ILTAPALAA viikkoon.
TAKAVARIKOIKAA kaikki kirjat, myös tämä.
NO NIIN! Katsotaan, vieläkö sivu kääntyy."

- Andy Lee ja Heath McKenzie: Älä avaa tätä kirjaa (Tactic, 2017, suom. Elina Vuori, kirjastolaina)

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ympyräiset opettavat tunnetaitoja

Ympyräiset on uusi kirjasarjana aloittanut tunnetaitojen oppimisympäristö- voisiko näin ympäripyöreästi sanoa? Rounders Entertainment Oy pyrkii tuottamaan tunnetaitoihin liittyviä kirjoja, animaatiosarjan, mobiilipelejä ja -sovelluksia. Ympyräiset -kirjasarja (Kustannus-Mäkelä, 2017, esittelykpl) on tuotesarjan aloitus, johon hyvin suurella mielenkiinnolla lasteni kanssa tutustuin.


Anne-Maria Kuuselan kirjoittamat ja Matias Teittisen kuvittamat ympyräiset hahmot seikkailevat Poutapilven maailmassa ja kirjoissa esiintyvät muun muassa Sisu Kettu, Heko Kroko, Fiksu Fantti, Pomppu Bansku ja suosikkimme Räyhä Rapu. Kaikki omia persooniaan, vahvuuksieen ja heikkouksineen ja usein ratkaisu kirjoissa koettuihin seikkailuihin löytyy niiden kautta- ja yhdessä ratkaisemalla. Kirjojen perusideana on tutustua erilaisiin tunteisiin ja ymmärtämään niiden tarkoitusta. Satujen sisällä on vuorovaikutteisuuteen kutsuvia kysymyksiä, kuten "Oletko sinä pelännyt pimeässä?" tai "Miten Räyhä Rapu voisi lohduttaa Puspusia?".



Kirjojen kuvitus muistuttaa minusta hieman änkkärimäiseltä. Sinänsä se on helposti mobiilipeleihin yhdistettävissä. Kuvitus on myös tarkoituksellisen selkeää.
Luimme Kiva Kirahvin kannustuksen, Sisu Kettu ei anna periksi ja Räyhä Ravun kiukkupuuskan. Lasten ja minun suosikiksi nousi heti Räyhä Ravun kirja, jota olemme lukeneet jo varmasti kymmenen kertaa. Kirjoissa on mukana hauskaa huumoria, eikä liiallista tupotusta. Jännäsin hieman miten tällainen suunnitelmallisen opettavainen formaatti toimii lastenkirjoissa mutta kokonaisuus on yllättävän hyvä. Kirjat jäävät meillä ehdottomasti arkilukuun ja kannustan kaikkia lapsiperheitä ja lasten kanssa töitä tekeviä tutustumaan Ympyräisiin ja ottamaan ne arkiseen käyttöön. Ympyräiset tukevat mukavalla tavalla tunne- ja vuorovaikutuskasvatusta mitä toivottavasti aikuisina toteutamme arkisella tavalla jokainen päivä myös irl lastemme kanssa.


"Helppohan sinun on siinä hymyillä noilla pyöreillä huulillasi, Räyhä Rapu tiuskaisee Puspusille."

- Anne-Maria Kuusela, Matias Teittinen: Ympyräiset Räyhä Ravun kiukkupuuska

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Tylypahkan kirjasto

Loppuiko Harry Potterit ja et tiedä mitä lukea seuraavaksi? Onneksi J.K. Rowlings on kirjoittanut meille Potter-faneille lisää... Sillä kuten tiedät, Tylypahkan kirjastohan on täynnä kirjoja, joita ei edes Hermione Granger ole kaikkia lukenut. Tänä syksynä Tammi julkaisi ymmärtääkseni uutena painoksena kolme Tylypahkan kirjaston kirjaa (2017, esittelykpl, suom. Jaana Kapari). Kirjat ovat kaikki noin sadan sivun kokoisia, tietokirjamaisia, lyhyehköjä kappaleita, joten katsoin heti, että kirjat ovat loistava lukusaalis alakoululaiselle lapselle.


Kirjojen kannet ovat niin kutsuvia! Pienet opukset ovat kuin kirjahyllymme timantteja kultaisine kirjaimine ja raameineen! Huispaus kautta aikojen -kirja kertoo tietenkin Huispauksen historian, säännöt, termistön ja kaiken minkä olet halunnut huispauksesta tietää. Tekstit ovat varsin hauskalla ja menevällä tavalla kirjoitettuja, juuri niin kuin vain J.K. Rowlings homman osaa. Kaikkein hauskinta minusta näissä kirjoissa on, että esimerkiksi Huispaus -kirjan sisäsivun sanat on kirjoittanut Albus Dumbledore ja kirjan etusivuilla olevat arviot ovat mm. Gilderoy Lockhartilta ja Ludovic Bagmanilta. Tai Rita Luodikolta: "Olen lukenut huonompaakin.". Loistavaa!


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat "on kirjoittanut" Lisco Scamander, joka lieneekin jo samannimisestä elokuvasta monille tuttu. Kirja on varsin tietokirjamaisella tavalla kirjoitettu tietokirja ihmeotuksista, alkaen niiden määrittelystä ja esitellen kymmeniä otuksia. Saatan vain ihmetellä miten kummassa J.K. Rowlingsin mielikuvitus saattaa riittää näin uskomattomaan laajuuteen. Kirjan lukeminen saattaa mennä helposti selailevaan lukuun, niin kuin tietokirjassa usein käy. Erinomaisena juttuna kirjan alussa on teksti, joka näkyy vain meille velhoille.
Ai niin, ja unohdinko mainita, että kaikki kirjat ovat mahtavasti kuvitettuja!! Kirjojen kannet ovat tehnyt Jonny Duddle ja sisuskuvituksen Tomislav Tomic. Ja suomennoksen on tehnyt joku ihmeellinen Kurvaa Aka! Whoss Gue?


Siuntio Silosäkeen tarinat ovat kokoelma satuja nuorille velhoille ja noidille, jotka Hermione Granger on kääntänyt uudelleen. Lisäksi satujen jälkeen on Dumledoren huomautuksia saduista, jotka McGarmiva on antanut luvan julkaista uudessa painoksessa! Kirjassa on viisi satua.
Ymmärtääkseni kaikkien kolmen kirjan kirjailijan palkkiot menevät hyväntekeväisyyteen, joista on kuvaukset kirjojen takana.


Mystisen hauskoja kirjoja, ja pieniä kummasteltavia pakkauksia kaiken kaikkiaan. Mutta tokikaan, ei nämä millään yllä siihen hekumaan mitä vain Harry Potter tarinoiden lukeminen voi antaa!

Jk. Tämä kirjoitus näkyy vain aidoille velhoille ja noidille. Kirjoissa on myös todella hyvin otettu huomioon jästien pääsy kirjojen äärelle ja näin "satumuotoon kirjoitettuna" varmistettu, että todellinen tieto pysyy vain meidän keskuudessamme, eikä tieto näin aiheuta kaaosta jästien keskuuudessa.


"Herra Sipis vaikuttaa varsin lupaavalta. Jos hän jatkaa tähän malliin, hän saattaa hyvinkin joskus päästä samaan kuvaan minun kanssani!"

- Gilderoy Lockhart, kirjailija, Maaginen minä

torstai 31. elokuuta 2017

Terveysmetsä

Vietimme vasta Suomen luonnonpäivää ja oikein liehuvin lipuin. Siinäpä hieno asia! Luonto ja metsä on usealle meille varsin rakas ja tärkeä asia mutta aina näin ei ole. Joskus luonto voi tuntua vieraalta ja metsä lähes pelottavalta asialta. Viime vuosina metsä on jotenkin noussut mielestäni enemmän lapsiperheiden vapaa-ajanviettokohteeksi ja ainakin itse olen huomannut lähimetsässä olevan paljon enemmän kuhinaa kuin vaikkapa seitsemän vuotta sitten. Lapsiperheitä poluilla ja retkillä, sepä kivan näköistä puuhaa!


Pyysin Gummerukselta Marko Leppäsen ja Adela Pajusen Terveysmetsän vähän hetken mielijohteesta blogilukuuni. Aikaisemmin Sinisessä keskitiellä taisi olla vähän tapana nostaa luontoa, metsää ja retkeilyä keväisin esille kesäloman alkaessa ja ihmisten virkistyessä talvikoloistaan. Terveysmetsä näytti mielestäni kirjalta, joka voisi kiinnostaa myös lapsiperheitä. Odotin kirjan olevan myös kuvallisesti runsas, hieman tietoiskumainen, visuaalisesti voimakas kokonaisuus (kahvipöytäkirja) mutta kirja onkin ihan täyttä tekstiä. Kirjasta löytyy jopa 31:een jaoteltua kappaletta, joiden tiedot pohjautuvat ymmärtääkseni kirjailijoiden toimintaan Terveysmetsä-ministeriöhankkeen vetäjinä ja oppaina, jonka aikana kirjoittajat ovat pitäneet terveysmetsäryhmiä Sipoonkorvessa.

Kirja on melko runsas (kuten luontokin). Kirjassa esitellään paljon asioita, joita ollaan tieteellisestikin tutkimalla havaittu metsän terveyshyödyiksi. Useat tiedot olivat sellaisia, mitkä ainakin itsestä tuntuivat hyvin järkeenkäyviltä ja sellaisilta mitä itsekin on arjessaan havainnut. Metsä rentouttaa, avartaa ja syleilee. Kirjassa oli myös tarinoita metsäretkiltä ja jopa pieniä vinkkejä mitä metsässä voi retkillään puuhata. Esimerkiksi metsässä kuntosaleilu kuulostaisikin varsin paljon mielekkäämmältä kuin hikisillä, hekkohappisilla saleilla hönkiminen. Kuka keksii painolliset kykyt ja mavet metsän siimeksissä oleville treenipisteille, se ansaitsee kunniamerkin.


Kaiken kaikkiaan Terveysmetsä oli kunnianosoitus suomalaiselle metsälle ja mukava koonti aiheeseen liittyvästä tiedosta. Näin maalaistollolle ei kirja suuria älynväläyksiä tuonut, lähinnä hauskoja, lämpimiä hymähdyksiä ja nyökkäyksiä. Uskoisin, että kirja saattaisi madaltaa kynnystä metsään tutustumiseen sellaiselle, jolle se vieraampaa on. Lisäksi tieto tässä suhteessa ei lisänne tuskaa vaan iloa mitä me voimma ympäröivästä runsaasta luonnosta saada.

Milloin sinä kävit viimeksi metsässä? Ja mikä siellä oli mukavaa? Miksi?


"Melussa on vaikea keskittyä ja oppia. Myös lähimuisti heikkenee. Se vaikeuttaa lasten kykyä oppia lukemaan, kielen kehitystä, luetun ymmärtämistä ja selviytymistä monimutkaisista tehtävistä. (...)
Hiljaisuus vähentää aggressiivisuutta ja päästää esiin myönteisiä tuntemuksia. (...) Hiljaisuus auttaa keskittymään. (...) Hiljaisuus edistää luovuutta ja mielikuvitusta."

- Leppänen ja Pajunen: Terveysmetsä