lauantai 21. heinäkuuta 2018

Jos reissuun haluat mennä nyt... Eurooppaan!

Hellettä riittää kotomaassakin nyt vähintäänkin kiitettävästi. Oma kroppani ei niin välitä näistä hellekeleistä mutta uimaetunsa tässäkin. Ja bloggausetu, kun ulkona on niin kuuma, ettei siellä voi olla!
Kesälomalla useampi perhe reissaa ulkomailla tahi kotomaassa. Tänä kesänä tutustuin sekä Karttakeskuksen Atlas Eurooppa Tiekartastoon (2018, 2. painos, esittelykpl) että Tittamari Marttisen Lasten matkaopas Eurooppaan (2018, Avain, esittelykpl) oman kesälomamme intressien vuoksi.


Atlas Euroopan Tiekartasto on karttakirja, josta löytyy yleiskartat, tiekartat ja kaupunkikarttojakin (28 kpl, suhteessa 1:100 000). Aiemmin matkustaessani muistelen katsoneeni taitettavasta kartasta ja tokihan se meni aina vähän rikki sieltä täältä. Kirjamuotoisessa etuna on se, että kartat pysyvät paremmassa kunnossa, joskin se asettaa hahmottamiseen erilaista haastetta. Karttakirjat ovat mielestäni vielä nykyäänkin erinomaisia esimerkiksi matkojen suunnitteluun ja juurikin kokonaisuuden hahmottamiseen. Karttoja on kiva katsoa myös lasten kanssa!
Vaikka Atlas Eurooppa kulki koko matkamme Euroopan maissa reissatessamme (autolla), on kuitenkin tunnustettava, että kyllähän gps oli se ensisijainen apumme, joka neuvoi kädestä pitäen liittymien vaihdon Saksan motareilla jne. Tietysti gps:kin saattoi ohjata kadun mukaan (esim. hotellien sivuilla voi olla eri kadunnimi) eri paikkaan kuin oli oma ajatus, mutta sitten pitää ottaa oma järki käyttöön. Kaupungeissa parhaat kartat löytyvät parhaiten infoista/hotelleista, tästä kirjasta ei kävelykarttoja tokikaan löydy. Kirjassa oli myös lisätyn todellisuuden vinkkejä ympäri Eurooppaa High 5 Edition appin kautta, mutta valitettavasti tämä toiminto ei toiminut minulla kuin hetken kotikeittiössä ja matkan varrella ei sitäkään. Eikä tarvettakaan oikeastaan ollut tällä kertaa, kun matkasuunnitelmat oli kohtuullisen selkeät. Toki ajopäivien matkan varren pysähtymisien ja ruokailujen valikoinnissa olisi voinut sovelluksen avulla olla hyötyä. Olen aiemmmin esitellyt myös kotimaan kartastosa, jossa juuri nämä vinkit matkan varrella olivat minusta varsin ilahduttavia! Suomi kartastossa vinkit löytyvät itse paperisivuilta, joten ne toimii taatusti höperömmälläkin käyttäjällä! Tässä linkki myös kotimaan karttavinkkiin.




Tittamari Marttisen Lasten matkaopas Eurooppaan (Avain, piirrokset Anne Stolt, 2018, esittelykpl) esittelee 16 eri kaupunkia ympäri Eurooppaa. Kirjan äänenä toimii kuvitteellinen Lenni-poika, joka kertoo omia vinkkejään matkustamiseen ja kertoo kokemuksiaan eri kaupungeissa. Vinkit ovat mukavan lyhyitä ja napakoita. Kirjaa kyydittää sekä piirroskuvitus että valokuvat. Kirjankansi ansaitsee mielestäni erityiskiitosta kiinnostuksellaan. Luimme kirjaa niiden kaupunkien kohdalta, joissa kävimme. Harmituksekseni esim. Tukholma puuttuu kirjasta, ja minusta myös Helsinki olisi voinut olla aivan hyvin mukana. Kokonaisuutena kirja on toki jokaisen matkustelevan perheen pakko-ostos ja mukava kotimainen motivoija Eurooppamatkojen suunnitteluvaiheessa. Tarinat olivat mukavasti lapsen mukaisia ja hyvän tuulisia. Myös varoituksiakin jaettiin, esimerkiksi Legolandian kummitustalosta. En ole ihan varma olisiko esimerkiksi sivun kokoisen kartat olleet vielä mukava lisä. Kartoissa on toisille lapsille oma viehätyksensä ja apunsa kokonaisuuden hahmottamisessa.

Mikä olisi sinun matkakohdevinkkisi Euroopassa?


"Hei! 
Näin kerran lehdessä kuvan kaupungista, jossa oli kapeita värikkäitä taloja, kanaaleja pikku laivoineen, siltoja, tuulimyllyjä ja valtavia tulppaanitarhoja. Se oli ihan kuin jostain sadusta. Minulle tuli taas matkakuume. Niin käy usein silloin, kun katselen kuvia jostain paikasta, jossa en ole koskaan ollut."

- Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Eurooppaan

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Uusi Koiramies ja seikkailua viidakossa

Kesäloman aikaan on tullut luettua nolon vähän iltasatuja, koska illat venyvät nyt muutoinkin. Kuitenkin kirjavinkkauspino on kaikesta huolimatta äitynyt tahattoman tauon aikana pitkäksi, joten seuraa pari tiivistelmäkirjoitusta. Aloitamme heti mielenkiintoisista lapsen omaan lukuun soveltuvista uutuuskirjoista.


Timo Parvelan kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Pate, viidakon kuningas jatkaa Paten seikkailuja ympäri maailmaa. Tällä kertaa Paten koira katoaa ja Pate ja Senja lähtevät pelastamaan Tottia Borneon viidakkoon saakka. Kirja alkoi aivan tosi hyvällä rytmillä ja hauskasti. Olin niin iloinen, koska viimeisin Parvelan Ella -kirja oli minulle pettymys... Kuitenkin lopussa tarina vähän lössähti. Kun kysyin asiaa lapseltani, jonka kanssa kirjan luimme yhdessä, hän oli taas päinvastaista mieltä!! Hänestä parasta oli siis kirjan loppuosa. Mitähän mieltä te olisitte? (Tammi, 2018, esittelykpl).



Dav Pilkeyn Kapteeni Kalsari -kirjasarja on vähintäänkin suosittu. Kirjoista on tehty myös elokuva, joka oli mielestämme ihan hauska. Nyt Pilkey nostaa esiin uuden sankarin: Koiramiehen (Tammi, 2018, esittelykpl). Koiramies kirja on kuitenkin kokonaan SARJAKUVALLA KERROTTU!!! Eli Kalsariin verrattuna tarinamuoto on nyt paljon kuvallisempi kuin aiemmin. Eskariin menevä lapseni ihastui tähän kirjaan todella paljon, niin paljon, että luki kirjan itse loppuun siitä mihin äiti jäi. Luimme kirjaa myös vuorotellen. Ilmeisesti lapseni on lukenut kirjan nyt jo kolmisen kertaa läpi. Joten yksittäisen otoksen perusteella suosittelen kirjasarjaa varsinkin vastalukemaan oppineille mutta myös kaikille kakkahuumorin ja riehakkaan menon ystäville. Koiramiehen jälkeen lapseni jatkoi Kalsareiden lukemista!



Lisäksi vinkkaan lasten omaan lukuun Gummerukselta tullutta Helppolukuiset -kirjasarjaa, josta on ilmestynyt vanhoja satuja helponnetussa muodossa. Kivat kuvitukset, selkeät tekstit (pienaakkoset, ei tavuviivoja) ja tiivis tarina (noin 26 sivua) motivoivat pienempääkin lukijaa. Lopuksi löytyy kivoja kysymyksiä tarinasta, jolla harjoitellaan luetun ymmärtämistä. Kuvissa esimerkkinä kaksi kirjaa: Pieni merenneito (kuv. Kolanovic, Gummerus, 2018, kirjastolaina) ja Kolme pukkia (kuv. Abbot, 2018, Gummerus, kirjastolaina). Pidän myös erityisesti kirjan pienestä (tammen kultaisten kokoa) koosta, jonka toivon vaikuttavan kirjan kauppahintaan. Näitä kun sinne Aku Ankkojen viereen kassajonoon houkutteeksi 7-10 e hintaan niin avot! Junibackenissa vierailleena saatoin vain ihailla ruotsalaisten mallia, jossa kotimaisia kirjoja oli painettu pienempään kokoon edulliseen hintaan.


Myös WSOY:lta on tullut toivottuun tarpeeseen uusi Lukupalat -kirjasarja, josta kiinnitin varsinkin huomiota Tuulikki Tolosen (Mörkövahti!) kirjoittamaan ja Christel Rönnsin kuvittamaan Auttamistoimisto Lunaan (kirjastolaina, 2017). En ole ihan varma, mutta saatoin nähdä kirjakaupan mainoksessa tästä jo "jatkokirjan"... (etsivä jounalismini lastenkirjabloggaajana on juuri tätä tasoa). Lapseni piti tästä kirjasta paljon ja luki sen useampaan otteeseen (lainaan hänelle aika paljon näitä helppolukuisia kirjoja mutta suurin osa ei pääse edes selailuun) . Minäkin lukaisin vauhdikkaan ja hyväntuulisen kirjasen itsekseni ja kokonaisuudessaan se on hyvä. Rönnsin kuvitus toki kruunaa kaiken.

Eli melkoisen hyviä löytöjä. Pidempän lukuun, sarjiksia (!!!) ja pientä nopeaa. Pian vinkkailen myös kuvakirjoja, pitkästä aikaa tietokirjoja ja vähän apuja loman suunnitteluihin.


"Noniin, kuka teistä pureksi minun nenäliinani ja järsi tohvelini ja pissasi Lattialleni?"

- Dav Pilkey: Koiramies

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Panda, sinihirviö ja murehtiva karhu

Olen nyt ihastunut näihin koontikirjoituksiin, joissa esittelen useamman kirjan samalla postauksella. Aika bloggaukseen on koko ajan enemmän kortillä (miten se voi olla näin? Kuka syö mun tunnit vuorokaudesta?) ja jos totta puhutaan, niin on TAAS se aika vuodesta, kun pohdin lujasti vaakakuppeja ensi syksyn bloggauksen jatkamisen puolesta. Jos keksit jotain kuppiin jos toiseen, niin kirjoita pliis alle kommenttia! Tilastojen mukaan täällä piipahtaa päivittäin toistasataa kävijää- mutta minä en usko siihen, kun se on vain numeroita! Olen itse pohtinut, että nykypäivään paras tapa esitellä kirjoja olisi mahdollisesti esimerkiksi instan kautta kuvat, pikkuesittelyineen ja lisäksi lyhyet videotarinat. Mutta en ole oikein varma, miten tämä kustantajien mielestä menisi, olisiko asia tekijänoikeuksienkin kanssa miten ok.
Ja sitten kirjoihin. Bloggaamalla.





Viime vuonna Herra Panda leipoi, tänä vuonna Panda jakaa omalaatuisia lahjojaan. Palkitun Steve Antonyn herra Panda -kirjoissa huumori kukkii tietynlaisella Mr Bean -huumorillaan. Totinen Panda jakelee lahjojaan vikkelän apinan seuraamana ja lopulta kaikki saa jotakin. Pandaa voisi verrata pieneen, vielä puhumattomaan taaperoon, jonka touhuja on hauskaa seurailla vierestä. Antonyn kirjat ovat teksteiltään suppeita, puhekuplamaisia ja tarina etenee vähäsanaisen kuvituksen voimalla koko ajan lukijan mielenkiintoa mukavasti kutkutellen. Koskaan ei voi olla varma mitä tuo herra Panda kohta meinaa. Hauska, hyväntuulinen kirja monenikäiselle!

Kiitos, herra Panda (Otava, 2018, suomennos Jouko Ruokosenmäki, esittelykpl)





Ei syytä huoleen, Turo kertoo karhusta, jota jännittää lähteä leikkimään ison ja äänekkään vesiputouksen luo. Isoveli kuitenkin lohduttaa, että vesiputoukset ovat myös kauniita ja antaa vinkin huolirasiasta, johon Turo voi kirjoittaa murheensa- sillä murheet eivät estä hauskanpitoa! Näin Turo rohkaistuukin lähtemään ja uskaltaapa kiivetä matkaalla vielä puuhunkin. Kirjat rohkeudesta on minulle hyvin tärkeitä kirjoja, koska olen muun muassa saanut kasvaa tempperamentiltaan aluksi aran ja seurailevan lapsen kanssa (ehkäpä olen itsekin sellainen) ja kokenut sen ihanuuden, kun rohkeus kasvaa ja ulospäin ei enää tuota herkkyyttä moni uskoisikaan. Mikä ilo nähdä, kun tyyppi veti kevätnätöksessä hymy naamallaan, otti rennosti ja Nautti! Ihan just niin kuin itsekin vihdoin älysin aamulla asian rohkaista ja ottaa itsekin rennommin: pitäkää hauskaa esityksessä, yhdessähän te siellä olette! Ja saa jännittää, se antaa voimaa suoriutua näytöksestä. Turo sai viisaita neuvoja, ymmärrystä ja rohkaisua isoveljeltään. Kaikki pennut, ja ihmislapset, tarvitsevat voimaa myös aikuisen ja muun ympäristönsä kautta uusien asioiden oppimiseen ja kokemiseen.

Ei syytä huoleen, Turo! (Kustannus-Mäkelä, 2018, suomennos Terhi Leskinen, esittelykpl)





Sinihirviö tahtoo kaiken! on kyllä kevään hauskimmilla piirroksilla verustettu kirja. Jeanne Willisin tarina ahneesta sinihirviöstä on överitarina siitä miten joku voi joskus olla tyytymätön kaikkeen. Uutuudenviehätys kestää vain hetken ja sitten pitää saada jo jotain uutta. Tämänpäivän maailmassa, joka pursuaa tavaraa ja kaikkea ja kamalan halvalla saat vaikka mitä muovinpalaa järviä ja meriämme täyttämään, tämä ahneus ja tyytymättömyys on varsin helppoa tapa oppia. Sinihirviö oppii itse kantapään kautta (tai omistaman saarensa), että tärkeintä on kuitenkin oma perhe ja sen tuoma rakkaus mutta tosimaailmassa tämäkin asia on sellainen, jossa me vanhemmat ja aikuiset olemme lastemme opettajina. Mutta miten helposti meidän vanhempienkin on nykyään mennä tähän riittämättömyyteen mukaan? Voi voi, saan itseni tästä viikottain kiinni. Mikään ei riitä ja vielä jos yhden. Hyvä kirja hauskoin kuvituksin ja hyvällä aiheella. Kantsii lukea!

Sinihirviö tahtoo kaiken! (Kustannus-Mäkelä, 2018, Raija Rintamäki, esittelykpl)


"Illalla se kapusi uuteen riippumattoonsa.
'Nyt olen ostanut kaiken mitä onneen tarivitaan', se myhäili.
Sitten se vaipui uneen tähtien alla."

- Jeanne Willis: Sinihirviö tahtoo kaiken!

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kirjoja vanhemmille: jännittämisestä ja kotiruokakirjavinkki!

Viime vuonna blogissa oli esiteltynä paljon tunnekasvatuskirjoja sekä lapselle että aikuiselle. Luin itsekseen myös Minna Martinin Hengitys virtaa, jota näköjään en ole bloggaillut kumpaankaan kirjablogiini- mutta vinkki tuli nyt teille tässä. 


Tänä keväänä olen lukenut Minna Martinin Jännittäminen voimavarana kirjaa (Kirjapaja, 2017, esittelykpl), jossa opetellaan suhtautumaan jännitykseen voimavarana. Jännitys on varmasti jokaiselle ihmiselle tuttu tunne ja kukin tuntee sen eri tavoin. Joskus jännitys voi olla myös niin kovaa, että se vaikeuttaa elämäämme. Martinin kirjassa on hyvää tietoa kehon vireytymisestä ja jännitykseen liittyvistä asioita (mm. tyypilliset tilanteet, persoonallisuustekijät, elämänkokemukset ja ihmissuhteet). Kirjassa on myös tosi kiva osio, kuinka tukea jännittävää lasta, jonka pohjalla on nykyajat tekniikat mm. normalisoiminen ja rentoutus. Minna Martinin kummatkin kirjat ovat todella hyviä ja jos tämän tyyliset asiat kiinnostavat, niin Martinin kirjoihin todella kannattaa tutustua. Aikuisenakin kun voi oppia vaikka minkälaista, vaikka hyväksymään omat vaihtelevat tunnetilansa ja rajoitteensa- vai niiden tuomat voimavarat?





Toinen vinkkaus tältä keväältä liittyy myös perushyvinvointiin, nimittäin ruokaan! Suomen lasten kotiruoka on Suvi Rüsterin, Marja Samulin ja Elvi Ristan selkeästi ja hyvin kuvitettu perusruokakirja lapsiperheille. Just tämmöisistä minä pidän. Ei liian vaikeita reseptejä ja sellaisia reseptejä joita nirsompikin saattaa maistella (toki tästäkin kirjasta löytyy hyvin erilaisia ohjeita, joista voi valita omansa). Kirja lähtee jopa kaurapuuron keittämisestä eteenpäin- joka olikin ensimmäinen resepti, joka kiinnosti lastani eniten! Kirja toimisi nimestään huolimatta oikein hyvin myös omaan kotiin muuttavalle nuorelle, koska tämä toimii myös keski-ikäiselle äidille. Kirjasta löysin vihdoin sellaisen lihapullareseptin, jota olen koko äitiysikäni etsinyt- nyt lapseni ovat hurahtaneet minun tekemiin lihapulliin, eikä vaan niihin eineksiin, joihin sairaskierteen aikaan "ajauduttiin"! Millaisia ruokakirjoja teiltä löytyy ja kokataanko teillä yhdessä vai yksin? Meillä pitkälti aikuiset tekevät ruuan, vaikka usein on mielessä että pitäisi tehdä ruokaa enemmänkin yhdessä. Jo pelkkä pitsan tekeminen (valmiille pohjille) tuntui olevan mökillä sen verran mahtava juttu...! Ja olipa "maailman parasta pitsaa".


"Jokainen lapsi tarvitsee vanhemmiltaan tukea tunteiden tunnistamiseen, nimeämiseen, tunteen kanssa olemiseen, rauhoittumisen ja kokonaisvaltaiseen säätelyyn."

- Minna Martin: Jännittäminen voimavarana

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Kauniita kuvakirjoja hempeillä ja hieman jännilläkin aiheilla

Kesänkin aikana on hyvä muistaa pysähtyä, vaikkapa kirjan äärelle rauhoittumaan ja levähtämään päivän puuhista ja höpötyksistä. Lapsen kanssa kirjaa voi kesäisin lukea iltasadun lisäksi vaikka pihakeinussa, teltassa, nuotion äärellä tai lomamatkalla autossa.





Anna sinulla maailman (Kustannus-Mäkelä, 2018, suom. Raina Rintamäki, esittelykpl) on tunnelmallisen kaunis kuvakirja siitä, mitä vastasyntynyt lapsi saa- maailman kaikkine kauneuksineen. Kuvitus on hyvin kaunis ja riimittelevä, lyhyt teksti antaa kuvien kautta paljon tilaa omaan haaveiluun.  Kirja toimisi loistavasti (esikois)vauvaperheelle vaikkapa korttina juhlan kunniaksi. Tässä kirjassa keskitytään hempeilyyn ja ihasteluun (Ranskan kokoisten muovisaarten kuvaaminen ei ehkä olisi tässä kohtaa kovin romanttista). Muistan aikoinaan, kun blogini lukija kertoi (josta olen hyvin kiitollinen!), että pitää juuri hempeistä, rakastavista kuvakirjoista, joten tämä on juuri teille!
Tällainen hieman sarkastisempi, huumori- ja actiooonhakuisempi lukija voi huokaista hetken "onpa kauniisti kuvitettu!" ja etsiä seuraavaksi missäsemuntatupatuonjossasaahirnua.





Varjostajat on Maija ja Anssi Hurmeen uusin kuvakirja (S&S, 2018, esittelykpl). Pidin aiemmasta Lepakkopojasta tosi paljon ja odotuksen tähänkin olivat korkealla, vaikka mietin jo kirjan kannen kohdalla onkohan kirja meille hieman liian jännittävä ja tummasävyinen. Vaikka musta on lähes lempivärini, lastenkirjoissa olen yllätyksekseni karttanut näitä uusia tummasävyisiä kuvakirjoja.
Kevään aikana meillä oli pitkä pätkä, jolloin nuorimmainen näki öisin painajaisia- ja tällöin välttelimme hyvässä yhteisymmärryksessä kaikkea vähänkin jännää. Yöunet ovat ihmiselle kultaakin kalliimpia. Ronja Ryövärintytärkin saatiin katsottua netflixistä loppuun vasta toukokuun alussa.

Varjostajat on erittäin upeasti kuvitettu, tummavärinen kertomus- mistä? Surusta valepuvussa? Masennuksesta? Pelosta? Äidin kuolemasta? Hui. Pelko vanhemman katoamisesta tai kuolemisesta on varmasti lapsen pahin pelko, joka lienee sisäsyntyinen jo vauvasta lähtien. Tässä kirjassa ollaan siis varsin rohkeassa aiheessa. Myös kuvituksen hahmot, varjostajat, ovat outoja, vähän animetyyppisiä ilmeettömiä kummajaisia, jotka seuraavat pientä lasta ja hänen isäänsä. Klovnimainen ilmestys on vaikuttava ja tunteita herättävä hahmovalinta. Bussikohdassa tyttäreni kirkaisi säikähdyksestä (kasvot voi nähdä kuvassa joko vääristyneenä tai sitten ylösalaisin olevana- katsoin itsekin kasvot ensin "väärin").
Kirja on valtavan upeasti tehty kirja ja voisin kuvitella Varjostajat kuvakirjapalkintoehdokkaisiin. Arkiseksi kuvakirjaksi, iltasaduksi kirjaa ei liene tehty, vaan kokisin kirjan enemmän keskustelun aloittajaksi (ryhmässä kirja voisi olla turvallisempikin kokea) ja lähes terapeuttiseen käyttöön soveltuvaksi.





Nyt tarvitaan siis turvatankkausta! Daniel Pinkwaterin (kirj.) ja Will Hillenbrandin (kuv.) Karhu ja pupu (Kustannus-Mäkelä, suom Raija Rintamäki, 2018, esittelykpl) on taas täysin päin vastainen vähätarinainen ja, mielestäni, -merkityksinen. Karhu ja pupu seikkailee, ottaa nokoset ja pohtii lemmikin hankkimista (ainoa tärkeämpi "aihepiiri" kirjassa). Kuvitus on vallan söpöä, taitavaa, suloista ja haaveilevaa ja toimii näin oikein mahtavasti unien houkuttajana- myös turruttavan tarinansa ansiosta :D!





Jane Chapmanin upea kansinen uutuuskirja Tartu tassuun houkuttaa lumoavalla tavalla tarttumaan tähän eläintarinaan (Kustannus-Mäkelä, 2018, suom. Raija Rintamäki). Kirjan tarina on kuitenkin varsin tyypillinen satu eläimistä, jotka kohtaavat haasteita ja huomaavat että ystävyys ja yhteisöllisyys pelastaa. Kirja soveltuisi siis näissä puitteissa moniin lapsiryhmiin luettavaksi ja toimii myös hellyydellään ja sanoin kuvaamattomalla kauneudellaan upeasti iltasatukirjaksi.


Ihastuttavia ja juuri teille sopivia kirjahetkiä toivotellen!


"Sitten ne ottivat nokoset."

- Pinkwater, Hillenbrand: Karhu ja pupu