sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Karhu ja Kaniini, kaverin kamalat tavat

Erittäin kutsuvan näköinen, laadukkaasti kuvitettu kirja Karhu ja Kaniini kutsui minut ja lapseni luokseen yhteislukuun. Tämä kirja on pituudestaan (yli 100 sivua) huolimatta mahdollinen kirja lukemaan oppineelle (ei sitä aloittavalle) lapselle. Sen kuvitus on tekstin suhteeseen suorastaan runsasta ja kohderyhmäänsä nähden kuvitus on minusta, uskallanko sanoa, yllättävän laadukasta.



Karhu ja Kaniinin tarina on niin ikään hauska tarina siitä, kuinka kärtyisä Kaniini ja talviuniltaan herännyt Karhu kaverustuvat, klassisen susijahdinkin kautta. Tarina ei lopulta ollut mielestäni kovin kummoisa, vaikkakin se sisälsi kohdan, jossa Kaniini kertoi syövänsä omaa kakkaansa, joka sai toki koululaisessa ansaitut hihitykset aikaan ja toivotut katseet, jotka kielivät siitä mielihyvästä että sai lukea ääneen jotain näin höperöä- ja luvan kanssa. Valitettavasti kakan syöminen ei kantanut minun  mielenkiintoani ihan sadan sivun verran, mutta onneksi kuvitus kantoi. Luimme kirjan kahdelta istumalta (yht. noin puolituntia, lapsi luki pääosan kirjasta).



Summa summarum, olen todella iloinen, että tällaisia "ensi"lukukirjoja julkaistaan, joissa tekstin ja kuvituksen suhde on tässä määrin ja kuvitus on todella laadukasta ja kutsuvaa ja tarinassa on huumoria! LOISTAVAA! Ja näitä lisäää!!!


"Jaaha, karhu tuumi, kaniini meni kai syömään. Tai kakalle. Tai syömään kakkaa."

Julian Gough ja Jim Field: Karhu ja Kaniini, Kaverin kamalat tavat (2017, Otava, suomennos Peikko Pitkänen, esittelykpl)

perjantai 24. helmikuuta 2017

Siilin laulu

Huomaan, että otan yleensä kirjastosta kirjoja, joiden ajattelen olevan hyväntuulisia, melko nopeasti luettavia ja arki-iltojemme mukavia lämmittäjiä. Siilin laulu kuulosti hieman tästä genrestä poikkeavalta, koska tiesin sen käsittelevän isovanhemman menetystä. Kuitenkin lukukokemukseni olikin niin upea, että olin suorastaan mykistynyt.


Siilin laulussa pieni lapsi on menettänyt isoäitinsä. Isoäidin kodissa tuoksuu muistot. Kuvat, asiat, ne tulvivat mieleen. Miten ihania muistoja mummoon liittyykään. Sitten pihasta löytyy siili, joka ei liiku. Lapselle tulee hätä, se täytyy pelastaa! Arvi-lapsi jopa käy siilin luona keskellä pimeintä yötä, jotta siili varmasti toipuisi, pelostaan huolimatta. Ja niin siili tervehtyy- ja lähtee omille teilleen. Ja Arvi itkee. Hän itkee siilin nappisilmiä siinä missä isoäidin ääntä, jota ei muista enää kunnolla.



Marika Maijalan laadukas, varma kuvitus on saanut tässä kirjassa uskomattoman aisaparin uudesta lastenkirjailijasta Sanna Karlströmistä. Karlströmin kieli heläjää suussani ja tarinaa on uskomattoman hyvä lukea ääneen. Karlström on runoilija ja tämä proosallisuus, uskomaton kuvausten voima välittyy todella taidokkaasti ja silti lapsen mukaisella tavalla Siilin laulussa. Kieli muistuttaa minulle Katri Tapolan rohkeaa tapaa kuvailla maailmaan lapsen silmin, pienin yksityiskohdin ja koko maailmaa syleillen. Karlströmin kuvailu sanoittaa upeasti erilaisia tunteita rakkaudesta, pelkoon ja suruun saakka.


Tämän kirjan lukemisen jälkeen huokaisin ääneen: Olipa kaunis kirja! En siis mykistynyt, vaan hurmaannuin.


"Olkoon pimeä piha. Ei pimeässä ole mitään pelättävää, Arvi tuntee tämän pihan jokaista pikkukiveä myöten. Pian on aamu ja värit palaavat."

- Sanna Karlsröm ja Marika Maijala: Siilin laulu (S&S, 2016, kirjastolaina)

tiistai 21. helmikuuta 2017

Sinä olet Super-Rakas

Ninka Reittu on uskomattoman taitava kuvittaja ja olemmekin aiemmin lukeneet hänen melko pitkähköjä kuvakirjoja, joiden kuvituksen laatu on ollut kansainvälisen maineen luokkaa ja seikkailut vauhdikkaita ja hauskoja. Kun havaitsin uutuuksissa Reitun uusimman, noin 30 sivuisen kirjan, Sinä olet Super-Rakas (en ole varma kirjoitanko nimen oikein, Otava, 2017, esittelykpl), halusin saada tuon kirjan blogiesittelyyn jo suuresta mielenkiinnosta- mitähän nyt!


Pidemmän aikaa blogiani seuranneet ehkä muistavat, etten ole söpöjen lastenkirjojen suursyömäri, joskin koetan niitä sinnikkäästi aina aika ajoin lukea ja täälläkin esitellä. Reitun kirja vanhemman ja lapsen rakkaudesta kuulosti itsestäni aluksi hieman haastavalta mutta onnekseni sain yllättyä iloisesti.

Iso ja minä ovat kuvituksen perusteella selvästikin supersankareita. Minä-muotoinen pikkuinen on  kasvava lapsi, joka haluaa kokeilla ja kuulla mitä Ison rakkaus kestää. Ja Iso nimeää ne kaikki asiat mitä me vanhemmat varmasti haluamme lapsillemme välittää. Että rakkaus ei lopu lapsen rajoittamiseen tai huomion jakamiseen kännykän kanssa (hauska kohdennettu kohta tähän aikaan!), vaan Iso rakastaa senkin jälkeen kun Minä muuttaa pois kotoa.



Ninka Reittu on tehnyt loistavan lasten kuvakirjan. Tällä kertaa kuvituksen ja tekstin suhde on loistavassa tasapainossa ja kirjan pituus on oikein hyvä. Kirja on mielestäni upea kirja hieman taaperoikää jo ylittäneelle lapselle, ja sen tarinan voi salaa kuunnella myös paljon isompikin lapsi, sillä siinä on tärkeä sanoma kaikille. Kumpikin lapsistani katsoi kuvat todella tarkkaan ja toivottavasti myös kuulivat kirjan tarinan kunnolla- halausten saattelemana! Reitun kuvitus on täyttä laatua ja kuvitus ja teksti on loistavalla huumorilla kyllästetty, jolloin muuten herkästä aiheesta ei tule lainkaan liian lälly, vaan se pysyy mukavan arkisessa balanssissa.


Tämä kirja sopii loistavasti myös lahjakirjaksi lapsiperheisiin ja samalla se iskee osuvasti tunnekirjojen kasvavaan joukkoon. Lämmin kirjasuositus juuri sinulle!


"- Toisinaan minua kiukuttaa ja haluan sanoa sinulle rumia kakkasanoja. Tai tehdä jotakin niin tyhmää, että sinun rakkautesi säikähtää, minä uhosin."

- Ninka Reittu: Sinä olet Super-Rakas

lauantai 18. helmikuuta 2017

Vekkuli Julia valloittaa

Yksi lempikuvittajista ja lastenkirjailijoista Eva Eriksson on tehnyt tyttärensä Lisa Moronin kanssa aivan ihastuttavan kirjasarjan Julia. Näitä ilmestyi nyt syksyllä kaksi kappaletta, jotka onnistuin vihdoin saamaan kirjaston kautta käsiini ja en voi muuta kuin hehkuttaa. Juliat ovat tervetullut uusi sarja sellaiseen, varsinkin kohdennetusti 1-3 -vuotiaan lapsiperheen arkeen, jossa viipeltää ihanan valloittava ja itsenäistymistä harjoitteleva taapero, joka pyörittelee koko perheen arkea ansaitulla vetovoimallaan 1-0.


Julia kirjoista on nyt siis ilmestynyt Julia hakee sukkiaan ja Julia leikkii piilosta. Ja tätähän se taaperon arki on! Peruarkiset jutut ovat tavallisuudessaan vaan niin maailman tärkeimpiä. Osatapa nyt kuurottaa pienet pulleat kätöset silmillä, tai hakea ihan höperöitä asioita vaikka äiti pyytää sukkia jalkaan. 


Luin kirjoja lasteni kanssa ja vaikka Julia onkin niin pieni (siis lasten näkökulmasta) ja pienuudessaan hassu höperö pottaikäinen, niin silti Julia nauratti ja lämmitti meidän mieltämme arki-iltana juuri ihanasti. Kuvitus on realistista, selkeää ja kaunista. Tekstiä on juuri sopivasti myös taaperolle luettavaksi ja koko kirjan kokonaisuus on ääretöntä hyvän mielen humahdusta.


Kevään aikana on muistaakseni tulossa lisää Julia kirjoja Kustannus-Mäkelän kautta! Että hyvät ihmiset, huomatkaapa nämä kirjat! Loistavaa arkiluettavaa! Voisin verrata kirjoja kotimaisiin Tomppiin (josta on myös tullut uusi kirja Tomppa ja tohtori Korva, jonka lumme kirjastolainana vasta ja huomasin haikeudekseni, että nyt meidän Tomppa-kautemme taitaa olla ohi) , Oonaan ja Eetuun tai vaikkapa iki-ihanaan Emppuun.


"- Piip piip!
Mikä ihmeen möykky tuossa piipittää?"

- Eriksson, Moroni: Julia leikkii piilosta (2016, kirjat loistokkaasti suomentanut Raija Rintamäki)

perjantai 17. helmikuuta 2017

Piilomaan Pikku Aasi

Lea Pennasen kirjoittama ja Maija Karman kuvittama Piilomaan pikku aasi (vai Pikku Aasi, vai pikkuaasi kuten tektissä?) lienee monelle kanssavanhemmalleni tuttu kirja. Se on ilmestynyt vuonna 1968 ja siitä on tehty Pikku Kakkosessa 1970-luvulla myös lastensarja. Minä muistelen nähneeni noita televisio-ohjelmia mutta itse kirjaa en ollut aiemmin lukenut. Toiveeni kotimaista klassikkokirjaa kohtaan olivat kovat!


Piilomaan pikkuaasi asuu Piilomaassa. Piilomaan rauha rikkoontuu, kun velho Mukkelis Muuli valloittaa maan ja antaa kaikille sen eläinasukkailleen ruokaa ja juomaa, joka tekee heistä laiskoja ja välinpitämättömiä. Piilomaan entisen hallitsijan, Aasiruhtinaan, Mukkelis Muuli on vanginnut Salasaareen ja kirja kertookin siitä, miten pikkuaasi saa tietää olevansa pikkuaasiprinssi ja kuinka hän ja hänen ystävänsä Korppu-koira ja pikimusta kissa lähtevät pelastamaan Aasiruhtinaan.


Pikkuaasin satu on hyvän ja pahan taistelua, kasvutarinaa ja seikkailua. Kirjassa on valtavasti viehättäviä asioita, kuten viattoman oloinen aasi, joka vain sinnikkyydellään voittaa kohtaamansa jos minkäkinlaiset vaikeudet ja höperön hurjat tilanteet. Kirjassa on myös ihastuttavaa toistoa, varsikin nerokkaan lyhyiden kappaleiden lopussa lähes samanlaisena toistuva sanonta: "Ja mitä sitten tapahtui, siitä kerrotaan seuraavassa luvussa.".

Maija Karman kuvitus on mustavalkokuvitusta ja kuvan ja tekstin suhde on kirjassa mielestäni mainio. Vaikka kuvitus on toki vanhentunut, se kuitenkin jaksoi kiinnostaa sekä minua että lapsiani, vaikkei se lumonnutkaan sellaisella "lapsen tasoisella söpöllä tavalla". Kuvitus kuitenkin auttoi myös tarinan mukana pysymisessä, sillä valitettavasti minun täytyy myöntää, etten oikein lumoutunut tälle tarinalle täysin! Tämä ihmetyttää minua itseänikin- sillä tarinassahan niin ikään tapahtuu koko ajan jotain, ja se on kirjoitettu lyhyin kappalein, joten sadun kaikki pohjat ovat kuin minua varten. Silti koin tarinan lähes kyllästyttävänä!


Lasteni mielipiteet kirjasta jakautuivat. Koululainen viihtyi seikkailun mukana hyvin mutta nuorimmainen tuntui myös tylsistyvän tarinasta. Tarinassa tapahtuu paljon ja siinä vilisee myös runsaasti nimiä (hyvin loistavasti keksittyjä sellaisia!), joka ehkä osaltaan vaikeutti tällaisen huononimimuistisen lukijan ja kuulijan seuraamista.


Piilomaan pikkuaasi on kotimainen klassikko, joka kannattaa lukea. Pikkuaasin seikkailut lumoavat varmasti vielä tänäkin päivänä uusia lapsia ja perheitä kohti uusia taisteluja kettujen armeijaa vastaan.

Ja kyllä, Sininen keskitie jatkaa klassikkokirjojen esittelyä myös tänä vuonna. Vaikka Pottermania on nyt meillä villimmillään (seuraavassa kirjassa saan lukea lähes 800 sivua ääneen!!!) niin samalla koetetaan lukea myös muita ja vanhempia klassikoita, joista yksi, lapsuudessani rakkaana animaationa muistamani kirja jo odottaa lukuaan...!


"Ja ennen kuin ketut ehtivät kääntyäkään, Lasse Lämppä pani käyntiin keksintönsä Vihuri Puhurin. Puuuhhh, puhalsi Vihuri Puhuri hirmuisesti ja se puhalsi niin kovaa, että ketut ja hännät ja roskat lensivät kieppuen portaita alas aina Hotelli Huiputuksen portille asti."

- Lea Pennanen ja Maija Karma: Piilomaan Pikku Aasi (Otava, 2016, 8. painos, esittelykpl)